Tutkimusseloste
2. TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT
2.1. Aineisto
2.2. Tutkimusmenetelmät
2. TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT
2.1. Aineisto
Tutkielmani on teoreettinen tutkimus ilman erikseen rajattua empiiristä aineistoa. Tutkielmassa ei siis näin ollen ole perinteistä jakoa teoreettisen ja empiirisen aineiston välillä. Tämä tutkielma pyrkii olemaan laaja yleiskartoitus. Pyrkimyksenä on kartoittaa karhusta puhumisen kenttää ja ajatuksellisia mahdollisuuksia virtuaalisimman laajasti. Tutkimuksen aineisto on valmis aineisto joukkotiedotuksen ja kulttuurin tuotteista. Aineisto on luonteeltaan näyte/otanta valtavan laajasta aihepiiriä käsittelevästä kirjallisesta ja muusta materiaalista. Edustavuuden ongelmaa tulee luonnollisesti pohtia jokaisessa tutkimuksessa. Kysymykseksi nousee, missä määrin näytteestä saadut tulokset ovat yleistettävissä perusjoukkoon?
Oma tutkimusaineistoni koostuu monipuolisesta karhuaiheisesta materiaalista. Käyttämäni lähdeaineisto muodostaa mielestäni melko hyvän otoksen alan kirjallisuudesta. Aineiston valinnan menetelmänä käytin ns. lumipallomenetelmää, jossa aineistoon kerätään uutta materiaalia siihen saakka, kunnes samat teemat alkavat toistamaan itseään. Kun uudet tapaukset eivät tuota enää mitään tutkimusongelman kannalta uutta tietoa, ollaan saavutettu ns. saturaatiopiste eli kyllääntyminen. Tällöin aineiston lisää hankkiminen ei enää ole teorian muodostamisen kannalta välttämätöntä. Tässä tutkielmassa saturaatiopiste löytyi mielestäni varsin hyvällä tavalla; kaiken olennaisen tietoaineksen pystyin saamaan hallintaan suhteellisen vaivattomasti. (Bertoux 1978 alaviite 1, Kortteinen 1982, 307 alaviite 2 mukaan; Eskola & Suoranta 1998, 62-63 alaviite 3.)
Kaunokirjallisuutta karhusta on julkaistu noin kahdenkymmenen suomenkielisen teoksen verran; joukossa on mukana muutama käännösteos. Tämän tutkielman aineistoon valikoin näistä kymmenkunta. Tietokirjallisuusteoksia karhusta on olemassa paljon. Näihin teoksiin loin yleissilmäyksen käymällä niistä läpi noin kymmenkunta. Monet tietokirjoista ovat luontovalokuvaajien tekemiä. Tutkimusaineistossa on luonnollisesti mukana kaikki mahdolliset maassamme julkaistut tieteelliset tutkimukset, lukuun ottamatta biologian alan tutkimuksia (ks. lähdeluettelo). Aikakauslehdistä artikkeleita vuodesta 1995 tähän päivään asti löytyi muutama sata kappaletta. Sanomalehtien artikkeleita tutkiskelin Helsingin Sanomista vuodesta 1997 nykyhetkeen. Karhuaiheisia artikkeleita löytyi kaikkiaan runsas sata kappaletta. Muut sanomalehdet jätin systemaattisesti läpikäymättä. Internetissä on sadoittain karhuaiheisia kotisivuja; aineistoon kuuluu myös niin kotimaisia kuin ulkomaisia Internet-sivuja (alaviite 4).
Ulkomainen karhukirjallisuus on hyvin samantapaista kuin vastaava suomalainenkin. Tämän tutkielman esikuvia ovat oikeastaan kaksi amerikkalaista teosta, jotka käsittelevät ennen muuta karhun hengellisiä ja mystillisiä ominaisuuksia, mutta on niissä mukana myös paljon muutakin. Paul Shepardin & Barry Sandersin tutkimus, The Sacred Paw: The Bear in Nature, Myth and Literature (1985), käsittelee karhujen hengellisiä yhteyksiä: Alkaen varhaisista luolien karhukulteista ja jatkuen aina teddykarhujen nykyaikaiseen käyttöön lapsuuden pelkojen hoidossa. Kirjassa tehdään myös selkoa karhujen biologiasta ja karhujen vaikutuksesta kirjallisuudessa. Kirjassa on kuvattu huomattavan runsaasti myös suomalaista karhuperinnettä. Teos on akateeminen tutkimus ja oikeastaan hyvin samantyyppinen kuin mitä on tämä oma pro gradunikin. Se, että omasta tutkielmastani tuli hyvin samankaltainen edellä mainitun tutkimuksen kanssa, on itse asiassa pelkästään sattuma, sillä olin jo oman työni tehnyt lähes valmiiksi ennen kuin sain käsiini kyseisen teoksen.
Toinen vastaavanlainen teos on David Rockwellin Giving Voice to Bear: North American Indian Rituals, Myths, and Images of the Bear (1991). Kirja käsittelee enimmäkseen alkuperäisamerikkalaisten legendoja karhuista ja karhunpalvonnan vaikutusta kulttuuriin. Siinä kerrotaan yksityiskohtaisesti vuosituhansien ajan harjoitetuista erilaisista karhuihin liittyvistä rituaaleista. Rockwell kirjassaan toteaa, että hänen teoksensa kertoo enemmänkin ihmisistä kuin karhuista. Kirja kertoo siitä, mitä me ihmiset olemme ajatelleet eläimistä ja millaisin tavoin olemme eläneet yhdessä niiden kanssa. (Rockwell 1991, xii-xiii.)
2.2. Tutkimusmenetelmät
Tutkimusmenetelmällisesti tutkielmani on, se myönnettäköön, melko köyhä (alaviite 5). Kyse on enemmänkin esseistisestä kirjoitelmasta kuin tieteellisestä tutkimuksesta. Tämä, pelkän pro gradun ollessa kyseessä, sallittaneen: aika, raha, terveys!! Tutkimusmenetelmääni kuvaa parhaiten vertauskuva tutkimusmatkailijasta, joka lähtee tutkimusmatkalle ennestään tuntemattomalle alueelle. Tutkimustyötä ohjaa koulutuksen mukanaan tuoma yleinen tietous ja ennakkoaavistukset tutkimusaiheesta. Tutkimusmatkailijan tavoin pyrin pitämään silmät ja korvat avoinna uusille vaikutteille ja vivahteille. Päiväkirjaan raportoin tunnelmia ja heränneitä ajatuksia.
Tämän tutkielman voidaan sanoa olevan luonteeltaan antropologinen, sillä sen tutkimuskohde, karhuperinne (ennen kaikkea osa 3), sijoittuu osaltaan meille suomalaisille vieraisiin kulttuureihin ja nykyihmiselle tuntemattomiin aikakausiin. Antropologia tieteenä tutkii varsinaisesti ihmisten tekemisiä kaukaisissa ja omastamme poikkeavissa yhteiskunnissa ja kulttuuripiireissä. Antropologian tutkimussuuntauksista antrozoologia ja zoopologia ovat erikoistuneet erityisesti eläinten tutkimiseen. Antropologiassa on tutkittu yleensä elämiin suhtautumista suhteessa kulttuuriin, yhteiskuntaan. Sellaiset tutkimukset, jossa tarkastellaan eläimiä suhteessa ihmisiin ja näiden kokemuksiin, ovat vielä toistaiseksi harvinaisuuksia. Etnografia on puolestaan antropologien käyttämä tutkimusmenetelmä, jolla kuvataan erilaisia toiminnallisia käytäntöjä joko kulttuurisesti tai ajallisesti vallitsevasta kulttuurista poikkeavissa yhteisöissä. Etnografiset tutkimukset koskevat yleensä kulttuurisia "toisia" ja perustuvat pääosin kuvauksiin. Kuvausten merkitystä laadullisessa tutkimuksessa hyvin usein vähätellään, vaikka ne ovat hyvin tärkeä osa kaikkea tiedettä.
Tutkielmani on nimensä mukaisesti myöskin kulttuurihistoriallinen tutkimus. Kulttuurihistoria on historia-, kulttuuri- ja yhteiskuntatieteiden rajamaastossa toimiva tieteensuuntaus, joka varsinaisesti on historiatieteen eräs osa-alue. Kulttuurihistorialla on läheinen suhde kulttuurintutkimukseen: antropologiaan, etnologiaan ja folkloristiikkaan. Kulttuurihistoriassa ei yksistään katsetta kohdisteta menneeseen, vaan myös nykymaailman elämänmenon ymmärtäminen ja tulevaisuuden vaihtoehtojen pohtiminen kuuluvat kuvaan mukaan. Kulttuurihistoria on täten varsin uudistushenkistä historiantutkimusta. Kulttuurihistorian perustana on laaja kulttuurin käsite. Kulttuuri nähdään yhteisön elämäntavan henkisinä, aineellisina ja sosiaalisina käytänteinä; ihmisen maailmanhahmottamisen ja jäsentämisen sekä maailmassa olemisen tapana. Kulttuurihistorian kohteet ulottuvat laajalle; periaatteessa mikä tahansa inhimillisen toiminnan alue voi olla kulttuurihistoriallisen tarkastelun kohteena. (Immonen 1999.)
Steve Baker (1993, 6) käyttää teoksessaan käsitettä 'uusi kulttuurihistoria' kuvaamaan mentaliteettien tutkimusta. Mentaliteetti voidaan laajasti määritellä kollektiivisen, populaarin käyttäytymisen ja asenteiden (yleinen mielipide) kulttuuriseksi analyysiksi (alaviite 6). Mentaali- tai mentaliteettihistoriassa tutkitaan tietyn kansan tai ihmisryhmän erityistä ajattelu- tai tuntemistapaa. Tässä tutkimussuuntauksessa tutkitaan meidän omaa sivilisaatiota samalla tavoin kuin antropologit tutkivat vieraita kulttuureita. Mentaliteettien kuvauksissa pyritään yleensä kokonaisvaltaisuuteen. Ne kertovat määrättyä ilmiötä koskevan ajattelun yleisistä piirteistä. Mentaliteetit ovat jokapäiväisen elämän itsestäänselvyyksiä, joita ei tule monesti edes ajatelleeksi. Toistuessaan ne vähitellen luonnollistuvat. Muun muassa Roland Barthes on kuvannut tähän liittyvää naturalisaatioprosessia eli luonnollistumisen kehityskulkua arkielämän myyttejä kuvaavassa tutkimuksessaan (Mythologies, 1957). Julkisuuspuheen tekstuaalinen karhu on myös eräänlainen monella tavoin itsestäänselvyydeksi muodostunut arkielämän myytti.
Vastaavasta tutkimuksesta käytetään muitakin nimityksiä. Lähes synonyymimerkityksessä on tutkittu stereotypioita, asenteita ja ennakkoluuloja. Eläinstereotypiat voidaan määritellä eläimiin kohdistuviksi yleistyksiksi. Stereotyyppisissä mielikuvissa tietyn ryhmän jäsenet nähdään samankaltaisina. Stereotypiat eivät siis kuvaa yksilön käyttäytymistä, vaan hänen edustamansa ryhmän oletettuja käyttäytymisnormeja. Stereotypiat ovat siten osa sosiaalista havainnointia. Stereotypiat ovat usein joko yliyleistyksiä tai yliyksinkertaistuksia. Stereotyyppisillä käsityksillä selitetään usein ryhmien välisiä suhteita. Stereotypiat eivät ole täsmällisiä kuvia todellisuudesta, mutta ne eivät myöskään perustu pelkästään mielikuvitukseen. Stereotypiat liittyvät kiinteästi asenteisiin ja ennakkoluuloihin. Asenteilla tarkoitetaan vakiintuneeksi järjestelmäksi muodostuneita myönteisiä tai kielteisiä ajatuksia, havaintoja ja tunteita. Asenteet ovat opittuja, suhteellisen pysyviä ja herkästi yleistyviä. Ennakkoluuloilla tarkoitetaan puolestaan mielipiteitä, jotka perustuvat vähäiseen tai olemattomaan tietoon, ja joiden paikkaansa pitävyydestä ei ole otettu selvää. Tämä tutkielma ei varsinaisesti tutki ihmisten karhua ja eläimiä koskevia asenteita, mutta tutkimustulokset on hyvä ymmärtää tässä kontekstissa. (Baker 1993, 28-29.)
Omassa tutkimuksessani on kyse juuri näiden julkisessa puheessa esiintyvien kulttuuristen yleistysten esiintuomisesta tietoiselle tasolle. Tutkielmaa voisi luonnehtia näin ollen lähinnä aatehistorialliseksi tutkimukseksi. Aatehistoria kertoo tiettyä ilmiötä koskevien ajatusten ja ajattelun historiasta. Tämän tutkielman osalta siitä, mitä karhuista, eläimistä ja luonnosta ylipäänsä on ajateltu, ja mistä niihin liittyvät ajatukset ovat peräisin. Tämä tutkielma on historiallinen tutkimus myös siitä syystä, että sen tutkimusaihe sijoittuu osaltaan menneeseen aikaan, jolloin yhteiskunnat olivat täysin toisenlaisia kuin nyky-yhteiskunnat. Oikeastaan on niin, että minkä tahansa aiheen tutkimus on sen muinais- ja nykyhistorian tutkimusta. Ihmiselle on ominainen tapa tarkastella asioita historialliselta kannalta. Kehityskulku menneisyydestä nykyisyyteen on varmasti kaikkein tyypillisin asioiden esitystapa. Nykyisyyttä ymmärretään menneisyyden kehityskulkujen pohjalta ja tulevaisuus tulee ennustettavammaksi menneisyyden tuntien. Menneisyydestä voi löytää hyviä ideoita nykyiseen toimintaan. (Kalela 1972, 29.) C. Wright Millsin (1990, 142 alaviite 7) sanoin: "kaikki nimensä arvoinen sosiologia on aina 'historiallista sosiologiaa'".
Historiantutkimuksessa pyritään luomaan todellisuutta vastaava kuva tutkimuskohteesta. Mahdollisimman objektiiviseen tietoon päästään vertaamalla omia tietoja muihin aiheesta saataviin tietoihin. Näiden tulisi olla yhteensopivia ja sopusoinnussa keskenään. Menneisyyden tutkimisen yksi ongelma on se, että tutkittavia ilmiöitä ei välttämättä enää ole edes olemassa. Vaarana on, että tietomme menneisyydestä muodostuvat osaltaan oman mielikuvituksemme tuotteeksi. Tämän ongelman välttämiseksi tulee suorittaa huolellisesti historioitsijan käyttämän aineiston arviointi eli ns. lähdekritiikki. Aineiston tulee olla edustava ja riittävän laaja sekä antaa tutkimusaihetta vastaavaa tietoa. Totuudellisuuden vaatimukseen kuuluu, että aiheesta kerrotaan riittävän paljon, kaikki asiaankuuluvat tekijät tuodaan esille ja eri yksityiskohdille annetaan oikea paino ja paikka kokonaisuudessa. (Kalela 1972, 13-16.)
Historiantutkimus ja kansantieteellinen tutkimus usein keskittyvät selostamaan määrätyn ilmiön yksityiskohtia vain niiden itsensä vuoksi, hauskutellen omituisuuksilla ja eriskummallisuuksilla. Tällaisissa tutkimuksissa mainitaan usein valtava määrä erilaisia paikkojen ja henkilöiden nimiä, niin että ne eivät aina ole liiallisen yksityiskohtaisuutensa vuoksi enää oikein mielekästä luettavaa. Tällaisia tutkimuksia kutsutaan perinteisesti kuvaileviksi tutkimuksiksi. Historiatieteen keskeisenä tehtävänä on rakentaa menneisyyden tapahtumista juonellinen, narratiivinen kuvaus (Aro 1993, 89). Sosiologisessa tutkimuksessa pelkkä asioiden selostus ei useinkaan ole riittävää. Sosiologiassa pyritään kuvailun lisäksi selittämään ja ymmärtämään ilmiötä. Tämä tutkielma pyrkii näihin kaikkiin päämääriin. Ilmiön ymmärtämisen osalta olen pyrkinyt pysyttelemään kaikin tavoin kohtuuden rajoissa. Tutkielmani ei pyri antamaan vastauksia esimerkiksi sellaisiin kysymyksiin kuten: Miksi karhumyytteihin ollaan alettu uskomaan alun alkaen? Tai voidaanko karhumyyteistä johtaa joidenkin uskontojen alkuperä? Tutkielmani esittelee ennen muuta yleisiä karhuihin liitettyjä uskomuksia ja käsityksiä.
Sosiologisen tutkimuksen tehtävä on ymmärtää ilmiötä osana laajempaa kokonaisuutta, itse ilmiötä yleisemmällä tasolla. Tutkittavaa ilmiötä tulee tarkastella laajemman historiallisen kehityskulun kautta. Tieteen tehtävänä on tutkittavan ilmiön ymmärrettäväksi tekeminen osoittamalla ilmiö jonkin suuremman kokonaisuuden osaksi. "Se on merkki jostakin muusta, viittaa johonkin muuhun ja sellaisena myös on jotakin muuta". (Kalela 1972, 17.) Tutkimuksessa tulee esittää osien ja kokonaisuuden analysointiin pohjautuva säännönmukainen, ristiriidaton rakennekokonaisuus ja sen kehityskulku (Aro 1993, 90; Kalela 1972, 26). Hermeneuttisessa tutkimusmenetelmässä erityisesti korostetaan osan ja kokonaisuuden välistä suhdetta. Ilmiön jokaista yksityiskohtaa vaaditaan tarkasteltavan kokonaisuuden osana. Toisaalta saatetaan tarkastella sitä, miten yksityiskohdat vaikuttavat kokonaisuuteen. Yksityistapaus nähdään aina esimerkkinä yleisestä.
Tämä tutkielma on aiheen kokonaistutkimus. Tutkielmassa on haettu karhun eri ulottuvuuksia ja pyritty löytämään ne osat, joista yhdessä muodostuu mahdollisimman kaiken kattava karhukuva. Käytännön tasolla tämä merkitsee sitä, että olen harjoittanut teemoittelua. Poimin aineistosta sen sisältämät keskeiset aiheet ja teemat. Raportissa yksinkertaisesti esitän nämä olennaisimmat teemat ja niiden kehityksen. Näin saadun kokonaisuuden olen edelleen pyrkinyt saattamaan osaksi yleisempää teoreettista kehystä. Tutkimuksen "teoreettinen selkäranka" muodostuu tutkimusaiheen empiirisiä käsitteitä yleisemmän tasoisista teoreettisista käsitteistä. Sosiologisessa tutkimuksessa pelkällä ainutkertaisen toiminnan kuvauksella ei päästä useinkaan haluttuun lopputulokseen, vaan lisäksi tulee pyrkiä löytämään yleistyksiä. Yksilöllisiä tapahtumia tulee kuvata yhteisön rakenteen kautta ja sen erikoistapauksena. (Kalela 1972, 29.)
Teoreettisten käsitteiden ja niiden empiiristen vastineiden välistä suhdetta kutsutaan validiteetiksi. Teoreettisten ja empiiristen käsitteiden välisen suhteen tulisi olla oikeanlainen. Empiiristen tapauksien tulee olla valittujen teoreettisten kokonaisuuksien yksityistapauksia. Tutkimuksessa tulee osoittaa tutkimuskohteen ja sitä selittävän ilmiön välinen yhteys toisiinsa, sekä tulee selittää, kuinka kyseinen laajempi ilmiö tekee ymmärrettäväksi tutkimuskohteen. Tutkimuksen tulee antaa vastauksia tutkimusaiheen kysymyksiin. Tutkimuksen on tarkoitus tuoda esiin tutkittavan ilmiön tärkeimmät ominaisuudet ja olennaisimmat seikat. Jos edellä mainitut vaatimukset täyttyvät, tällöin tutkimuksen validiteetti on oikeanlainen. (emt, 78, 81.)
Usein näkökulmia aiheeseen on liian monia; niistä on välttämätöntä valita yksi tai muutamia oman tutkimuksen kehykseksi. Näkökulman kautta tehdään valintoja ilmiön yhteyksistä toisiin ilmiöihin. Asiaa ei tulisi nähdä moraalisesti, valintana oikean ja väärän välillä. Kyse on enemmänkin valinnasta hedelmällisen ja hedelmättömän näkökulman välillä. Samasta aiheesta saa erilaisia tulkintoja, riippuen tutkijan arvostuksista, painotuksista ja näkökulmista. (emt, 18-19.) Jokaiselle asialle on olemassa vaihtoehtoisia selitysmalleja loputon määrä. Näkökulman valinta on onnistunut silloin, kun "se tuottaa uutta tietoa ja sellaisia tuloksia, jotka aiheuttavat muutoksia, vahvistavat tai mitätöivät aikaisempaa tietoa ja/tai joiden voidaan odottaa herättävän uusia kysymyksiä". (emt, 21.) Tutkielman kysymyksenasettelu määrää, millainen tieto milloinkin on pätevää tietoa (emt, 55).
Oman tutkielmani aiheen suhteen tiedonintressini on se kaikkein tavallisin: lisätä tietoa ja ymmärtämystä tutkimuskohteesta. Olen pyrkinyt kaiken kattavuuteen. Ilmiötä olen tarkastellut mahdollisimman monesta näkökulmasta tasa- ja monipuolisesti. Tämän tutkielman lähtökohtana on koota yhteen hajallaan olevaa tietoutta ja pyrkiä saattamaan se selkeäksi ja mielekkääksi kokonaisuudeksi. Käsillä oleva tutkimus on laaja kokonaiskartoitus, jossa on yhdistelty erilaisia aineistoja ja teorioita. Tällaisessa tutkimuksessa on vaarana, että siitä saattaa tulla liian väljä, hajanaista tietoa "sieltä-sun-täältä". Tämän välttämiseksi tulisi aihepiiriä rajata täsmällisemmän näkökulman löytämiseksi. Tutkimusteeman rajaamisen osalta voidaan todeta, että tutkimuskohdetta ei ole tarvinnut ajallisesti tai paikallisesti rajata. Tutkimukseen kuuluu koko aihealue suomalaisesta näkökulmasta tarkasteltuna. Karhujen aihepiiri on sen verran suppea, että kaiken pystyy ottamaan mukaan samaan tutkimukseen.
Karhu eläimenä on oikeastaan pelkkä "järjetön luontokappale". Siitä on aika vaikea lähteä kehittämään uutta sosiaalitieteellistä teoriaa; helposti sortuu yliteoretisoimaan selviä käytännöllisiä seikkoja. Teorioita ei tulisikaan mielestäni kunnioittaa muodollisuudesta niiden itsensä vuoksi, vaan joka kerran tulisi miettiä, onko teorialla todellista, "aihetta paremmin valaisevaa" -merkitystä?. Voisiko kuvitella, että huonon ja merkityksettömän aiemman tutkimuksen teorian jättäisi kokonaan mainitsematta ja sen sijaan pyrkisi käytännöllisempiin päämääriin? Tämän tutkielman osalta toteaisin, että karhuun kyllä pystyy liittämään monia hyvinkin tunnettuja yhteiskuntatieteiden teorioita ja sen tarkastelu onnistuu erinomaisesti niiden kautta. Ongelmaksi muodostuu pikemminkin se, mitä valita runsaasta tarjonnasta. Olen tietoisesti pyrkinyt tuomaan mahdollisimman laajasti esiin aiheeseen liittyviä lähteitä, jotta lukija osaa lähteä jatkossa metsästämään karhua kirjallisessa mielessä oikeasta paikasta.
Tutkielma on rakenteeltaan jaksotettu kehitysasteiden mukaisesti. Alinta ja samalla kehittymättömintä tasoa edustaa eläin; eläintä seuraava ihminen on jo huomattavasti kehittyneempi olento; ja viimeksi Jumala on tietämyksemme mukaisesti kaiken kehityksen huipentuma. Asioiden esitysjärjestys on sen kaltainen, että keskeisimmät teemakokonaisuudet on jaettu kolmeen osaan: eläin-, ihmis- ja jumalatasoon. Näistä kukin muodostaa oman kappalekokonaisuuden. Ensin kappaleen alkupuolella esittelen ilmiötä selittävän ja sitä laajemman ilmiön teoreettisena viitekehyksenä. Tämän jälkeen seuraa kunkin kappaleen empiirisemmän osuuden esittely. Sama toistuu kussakin kolmessa kappaleessa.
Arto Paasilinnan teos, Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija (1995), kuvaa tutkielmaani sillä tavoin, että siinä, samoin kuin omassa tutkielmassani, ensin kerrotaan biologisessa mielessä aidosta luonnon karhusta aivan tosiasiallisesti. Kirjan puolivälin jälkeen tyyli muuttuu ja karhu alkaa saamaan melkein huomaamattomasti ihmismäisiä inhimillisiä taitoja; puhe enää jäi puuttumaan. Tutkielmani etenee myös tässä järjestyksessä, ensin kerron nykyajan luonnontilaisista karhuista, tämän jälkeen siirryn historian ihmisenkaltaisiin karhuihin.
VIITTEET:
1) Bertoux, Daniel (1978): On Life-History Approach in Sociology. A paper presented at the International Congress of sociology in Uppsala.
2) Kortteinen, M. (1982): Lähiö. Tutkimus elämäntapojen muutoksesta. Helsinki. Keuruu: Otava.
3) Eskola, J. & Suoranta, J. (1998): Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Osuuskunta Vastapaino. Tampere. Jyväskylä: Gummerus Oy.
4) Yli 1000 artikkelia. Englanninkielistä materiaalia löytyy netistä valtavia määriä.
5) Omassa tutkielmassani en ole edes pyrkinyt luomaan valheellista kuvaa tieteellisten menetelmien monipuolisesta ja kekseliäästä käytöstä. Tutkielmani puutteet löytyvät ehkä juuri tältä saralta. Terve järki on ollut lähes ainoa käyttämäni tutkimusmenetelmä.
6) Mentaliteetti-käsitettä on käytetty ennen muuta antropologian, psykologian ja historiatieteen tutkimuksen piirissä.
7) Mills, C. W. (1990): Sosiologinen mielikuvitus. Kyriiri. Helsinki: Gaudeamus.