|
|
Karhusymboliikka
9. KARHUSYMBOLIIKKA
9.1. Metaforat, symbolit ja muut vertauskuvat
9.1.1. Karhusymboli
9.1.2. Karhuvertauskuvien käyttö
9.1.3. Monet yritykset ja tuotteet on nimetty karhun mukaan
9.1.4. Homoklubit hyödyntävät karhumielikuvia
9. KARHUSYMBOLIIKKA
9.1. Metaforat, symbolit ja muut vertauskuvat
Metaforassa joku on "ikään kuin" jotakin. Jotakin tuntematonta tai abstraktia asiaa verrataan tutumpaan tai konkreettisempaan asiaan. Metafora on vertaukseen perustuva kielikuva. Se selittää ilmiötä tai käsitettä jonkin toisen käsitteen tai ilmiön avulla. Runous ja myyttinen kieli ovat tulvillaan metaforisia ilmauksia. Tavallisessa puhekielessä on myös paljon vakiintuneita metaforia, joiden kuvallisuutta ei enää tule edes ajatelleeksi. Metaforan rinnakkaistermejä ovat symboli, allegoria, paraabeli, faabeli ja myös myytti. (emt, 13.)
Cleanth Brooks & Robert Penn Warren ovat painottaneet metaforan havainnollistamiseen liittyviä ominaisuuksia. Metafora tarjoaa "vaihtoehtoisen kuvauksen, kuvauksen, joka on yksinkertaisempi, tutumpi ja helpompi käsittää kuin tavallinen ilmaus". Metafora on siis vaihtoehtoinen ja korvaava ilmaus jollekin ilmiölle tai käsitteelle. Metaforan tehtävänä on koristaa, värittää tai kaunistaa. (ks. Elovaara 1992, 10 mukaan.)
Metaforaan sisältyy vertailua, samoin kuin vertaukseen. Vertaus ja metafora ovat periaatteessa melko samankaltaisia, mutta niiden välillä on myös eroja. Vertaus osoittaa pelkästään asioiden samanlaisuuden, kun taas metafora esittää ne toisten kautta ja jättää varaa tulkinnoille. Vertauksessa vertailu on yleensä eksplisiittistä; se esitetään sanojen "kuin" tai "niin kuin" avulla. Metaforassa puolestaan vertailu tapahtuu implisiittisesti. Mielikuvia pyritään synnyttämään tavallisesti ilman "kuin" -sanan käyttöä, esimerkiksi eufemismien avulla. Eufemismi on kiertoilmaisu, joka ilmaisee asian epäsuorasti tai jotakin lievempää ilmaisua käyttäen. Eufemismi on yläkäsite ja sen alakäsitteitä ovat metafora, idiomi, metonymia ja personifikaatio. (Elovaara 1992, 14; Kauppinen 1992, 204.)
Metafora rakentuu analogian tai kaltaisuuden varaan. Metaforat perustuvat eri ilmiöiden välillä havaittavaan samankaltaisuuteen, esimerkiksi yhdenmukaiseen ulkonäköön. Metaforasta on joskus vaikeaa löytää metaforan yhteistä tekijää, silloinkin kun metaforan kaikki osat ovat tiedossa. Metaforan merkitys on sidoksissa metaforiseen kuvaan. Metaforassa tapahtuu nimityksen siirto. Metaforassa asialle annetaan nimi, joka varsinaisesti kuuluu jollekin muulle. Sanojen vakiintuneita merkityksiä käytetään uudesta kohteesta uudella tavalla. Sanan uusi käyttö perustuu vertailuun alkuperäisen ja uuden kohteen välillä, ja käytön tarkoituksena on esittää tuo vertailu. Vertailu edellyttää kaltaisuutta kohteiden välillä. Tuntemattomista kohteista pyritään välittämään tietoa tai edes saamaan jonkinlainen ote nimittämällä niitä metaforisin käsittein. Metaforan yksi tarkoitus on tutun avulla selittää tuntematonta. (Elovaara 1992, 14-16; Kauppinen 1992, 192.)
Ne sanat, jotka ovat lauseessa mukana avainsanan lisäksi, saavat aikaan sen, että jotkut avainsanaan liittyvät ominaisuudet "viriävät". Viriävät ominaisuudet ovat yleensä ns. yleisiä uskomuksia; eräät sanovat niitä latteuksiksi. Sanoihin liittyvät yleiset uskomukset vaihtelevat kulttuuriperinteiden mukaisesti. Metafora tarjoaa perspektiivin, josta kerrotaan jotakin yhdestä jonkun toisen näkökulmasta. Kaksi eri aihepiirin sanaa liitetään yhteen siten, että toisen voi ymmärtää toisen kautta. Pääkäsitteeseen siirretään sivukäsitteiden tiettyjä ominaisuuksia. Metafora sisältää paradoksin: Aluksi toteamus tai väite saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta, mutta tarkemmin tarkasteltuna kuitenkin voi havaita, että se sisältää jonkinlaisen totuuden. (Elovaara 1992, 26-27, 67.)
Metaforan lähikäsite symboli juontaa juurensa kreikankielisestä sanasta 'symbolon', joka alun perin tarkoitti kaksoiskappaletta. Kyse on esineen kahdesta toisiinsa yhteensopivasta kappaleesta. Muita symbolin merkityksiä ovat asettaa yhteen ja liittää kiinni. Kaksi osaa liitetään yhteen symbolissa. Toisen version mukaan symboli tulee kreikankielen sanasta 'sym ballein' eli tuntomerkki. Sana viittaa tunnistamiseen, joka edellyttää jotakin yhteistä olemassa olevaksi. Olemassa olevat yhteiset asiat luovat osapuolien välille siteen. (Koskinen 1996, 38; Pekonen 1991, 10.)
Suomen sanakirjan mukaan 'symboli' tarkoittaa merkkiä, tunnusmerkkiä, tunnuskuvaa, jolla havainnollistetaan yleensä jotakin abstraktista, ajatusta tai aatetta, siis jotakin epämääräistä asiaa. Merkki pelkästään viittaa johonkin määrättyyn seikkaan. Symboli saa merkityksensä suhteessa vallitseviin käsityksiin tiettyjen asioiden luonteesta. (Elovaara 1992, 98-99, 138; Pekonen 1991, 10, 140.) Philip Wheelwright määritelmän mukaan: "Symboli on yleensä suhteellisen vakiintunut ja toistuva havainnon kohde, joka edustaa laajempaa merkitystä tai merkitysjoukkoa kuin se, mikä sisältyy tuohon havainnon kohteeseen sinällään" (ks. Elovaara 1992, 153 mukaan).
Symbolin sanakirjamääritykset eivät useinkaan selitä sitä seikkaa, miksi joistakin merkeistä muodostuu merkitseviä symboleja ja miten taas jotkut toiset jäävät vaille todellista symbolista merkitystä (Pekonen 1991, 11). Symboli ja metafora -sanoja käytetään usein toistensa synonyymeina, mutta niiden välillä on myös joitakin eroavuuksia. Merkityksen laajennukset kirjaimellisesta merkityksestä symboliseen merkitykseen ja näiden sivumerkitykset sekä muut ominaisuudet tulevat eri tavoin esiin symbolissa ja metaforassa. Raili Elovaaran (1992, 146-147) mielestä metafora toimii toisin kuin symboli. "Metaforinen tulkinta aktivoi tekstin toisella lailla, läpikotaisemmin ja laajemmin kuin symbolinen tulkinta".
Metaforan lähikäsite on myös 'allegoria', joka tarkoittaa vertauksellista esitystapaa, vertauskuvaa. Se liittyy läheisesti myös symboliin. Symbolissa merkitys on erottamattomasti symbolissa kiinni, kun taas allegoriassa merkitys ei ole yhden ja ainoan kuvan tai tapahtuman varassa. Allegoria on kuvakieltä, jossa aiemmin tunnetut käsitteet ja moraaliset opit käännetään henkilöiksi, esineiksi ja tapahtumiksi. Esimerkiksi Orwellin allegorinen romaani, Eläinten vallankumous, symbolisoi epäonnistuneen vallankumouksen historiaa. Tämä on mahdollista esittää lukuisilla muillakin vaihtoehtoisilla tavoilla. (Elovaara 1992, 169, 172-173.)
Muita vertauskuvan rinnakkaiskäsitteitä ovat 'paraabeli' ja 'episodi'. Paraabeli on läheistä sukua allegorialle. Paraabeli on tavallisesti yksinkertainen kertomus, jolla on ilmeinen sanoma tai merkitys. Paraabelin rinnakkaisterminä käytetään joskus episodia, joka on samoin myös symbolin lähikäsite. Episodissa tapahtumat esitetään symbolisena. (Elovaara 1992, 177-179.) Vertauskuvista puhutaan siis varsin monilla nimillä. Eri lajien selväpiirteinen erottaminen toisistaan on aika hankalaa.
9.1.1. Karhusymboli
Karhusta on käytetty sekä materiaalisia että abstrakteja symboliikan muotoja. Kaiken kaikkiaan karhu ei ole ollut kovinkaan merkittävä symboli menneinä aikoina. Symbolisanakirjat antavat karhusymbolille lukuisan määrän erilaisia määritelmiä. Ensinnäkin voidaan todeta, että karhua ollaan pidetty varsin androgyyninä olentona: Siihen on liitetty sekä maskuliinisia että feminiinisiä piirteitä. Muinaisessa Kiinassa karhu oli maskuliinisuuden symboli, todellinen voiman ja vahvuuden ruumiillistuma. Länsimaisessa mytologiassa karhuun on liitetty myös julmuus ja pelottavuus. Karhu on symbolisoinut raakuutta, voimaa, rohkeutta ja kestävyyttä. Monet Pohjois-Amerikan heimot ovat samaistaneet karhun ukkoseen, sillä he ovat uskoneet, että karhu menee talvipesäänsä syksyn ensimmäisen ukkosen myötä. Euroopan monissa pohjoisissa kielissä ukkosen jumala ja karhu ovatkin synonyymeja. (Biedermann 1993, 114; Rockwell 1991, 189, 197-198; Shepard & Sanders 1985, 105, 189, 192.)
Toisaalta karhua ollaan pidetty naisellisuutta edustavana eläimenä. Karhu on ollut eritoten suuri naispuolinen eläinsymboli, äitijumala. Jo kreikkalaisten ja roomalaisten mukaan karhu symboloi äitiyttä. Kreikan ja latinan kielissä sanalla karhu on pelkästään feminiininen suku (artikkelitunnus). Tämä on poikkeuksellista, sillä petoeläimet muissa kielissä mielletään miespuolisiksi. Karhu on vertautunut Äiti Maan -arkkityyppiin, kosmiseen suureen äitijumalattareen, jota ollaan pidetty Luojan veroisena. Äiti Maa -myytti on ollut hyvin keskeinen ja alkuperäinen, jo ennen luomismyyttiä vaikuttanut maailmankäsitysmalli. Usko Suureen Äitiin pohjautuu uskomukseen, että kaikki eläimet ovat syntyneet hänen kauttaan. (Koskinen 1996, 131-132; Middleton, 1997; Rockwell 1991, 200; Shepard & Sanders 1985, 75, 137.)
Karhun äidillisyys, naisellisuus ja maanläheisyys tulevat esille sen lämpimässä turkissa, maanruskeassa värityksessä, vantterassa ruumiinrakenteessa, hellässä huolenpidossa poikasistaan ja niiden kasvattamisesta. Karhu on sellaisen naisen ja äidin symboli, joka on yhtaikaa vahva ja vaarallinen, omistaan hyvin huolen pitävä, mutta joka on samalla myös hiukan eristäytynyt äitityyppi. Elintapojensa puolesta karhun on nähty symbolisoivan myös juuri yksinäisyyttä ja eristäytymistä muista. (Biedermann 1993, 114; Larjanko 1986, 34 alaviite 2; Rockwell 1991, 19; Shepard & Sanders 1985, 137-138.)
Mytologiassa karhu edustaa hedelmällisyyttä ja elämän kiertokulkua. Karhua pidetään elämän ja kuoleman symbolina. Sen elintavat kuvastavat elämän kiertokulkua, jonka voi nähdä vuodenaikojen vaihtelussa. Keväällä karhu heräilee ylös pesästään poikastensa kanssa, samalla kun koko luomakunta syntyy talven jäljiltä uudelleen. Syksyllä marras tuo kuoleman, tällöin karhu ryömii talvikoloonsa tiedottomaan unitilaansa. Kuolema merkitsee tässä siirtymää yhdestä maailmasta toiseen maailmaan. (Angel & Larjanko 1994, 101; Rockwell 1991, 6-7, 22; Shepard & Sanders 1985, 56-57; Tenhunen 1984-85.) Shamanistisen perinteen (alaviite 3) mukaan karhu symbolisoi sellaisia abstrakteja seikkoja kuten: (Kuva 8.)
Unet nousevat piilotajunnastamme ja ne symboloivat usein enimmäkseen oman elämämme huolia ja ajatuksia. Unissa esiintyy usein eläimiä. Unikirjojen mukaan nuorten naisten unissa karhun kerrotaan edustavan heräävää äidillisyyttä. Karhuemo symbolisoi sosiaalista luonnetta. Nuoren miehen unessa karhu kertoo itsenäistymisestä. Karhun tappaminen voi tarkoittaa voittoa vastustajista. Kaadossa kuollut karhu luovuttaa voimansa kaatajalleen. Karhu unessa voi merkitä myös kamppailua ennen maineen saavuttamista tai se voi tietää lisäansioita. Erään tulkinnan mukaan karhut uinuvat talviuntaan sielun kaukaisimmilla erämailla. Niiden löytäminen viittaa pitkälle kehittyneeseen yksilölliseen hengen kulttuuriin. (Angel & Larjanko 1994, 101; Biedermann 1993, 114; Hazzard 1990, 47 alaviite 4; Immonen 1984, 101 alaviite 5; Maunonen 1994, 174 alaviite 6; Savela 1993, 22, 13.) Omat lapsuuteni unet ovat saaneet selityksensä tämän pro gradun myötä.
9.1.2. Karhuvertauskuvien käyttö
Karhun vaikutus näkyy päivittäisessä kielessä. Erilaisissa nimissä karhu on mukana varsin yleisesti. Suomesta eri puolilta maata löytyy monia karhusukuisia paikannimiä, mm. Karhupäämäkiä, -saaria ja -niemiä. Samoin karhun rinnakkaisnimien mukaisia paikannimiä on olemassa runsaasti, mm. Ohden-, Oksi- ja Kouko-alkuisia. Katuja on nimetty karhun mukaan (esim. Nallepolku). Eräät maailman kaupungit, kuten Berliini, Bern ja Bergen, ovat lainanneet nimensä karhulta. Kasvi- ja eläinkunnasta löytyy karhu-sukuisia nimiä. Karhunimisiä kasveja ja -yrttejä on runsain määrin. Tällaisia ovat mm. karhunputki, -köynnös ja -ruoho. Eläinkunnan tunnetuin karhunimen edustaja on varmasti monen metsästäjän apuri, karjalankarhukoira. Ihmisten nimissä, niin etu- kuin sukunimissä, karhuun viittaavia nimityksiä esiintyy paljon (esim. Björn, Otso tai Arthur, alaviite 7). Karhu sukunimenä on myös kohtuullisen yleinen. Historiallisten lähteiden mukaan Karhuset ovat Vienan vanhimpia sukuja (Alaviite 8. Kovalainen & Seppo 1998, 85; Leinonen & Suominen 1991, 22; Shepard & Sanders 1985, xiii-xiv, 100-101, 125.)
Karhun näköisiä patsaita ja muistomerkkejä - kuin toteemipaaluja - on pystytetty maahamme ainakin muutamia kymmeniä. Pohjois-Karjalassa, jossa elelee karhuja varsin runsaasti, löytyy monenlaista karhuihin liittyvää perinnettä. Kuusamon kirkonkylän torilla on karhupatsas ja paikkakunnalla on jo 30 vuoden ajan järjestetty Karhujuhlat. Maakunnallisissa vaakunoissa esiintyy pelottavan näköisiä mustia karhuja. Mm. Satakunnan vaakunaa koristaa musta karhu kruunu päässä ja miekka kädessä kelta-sinisellä pohjalla. Maailmanlaajuisesti olympiamaskotteina niin talvi- kuin kesäolympialaisissa on ollut karhuja aika ajoin. Tunnetuimmat karhupatsaat sijaitsevat Helsingissä (alaviite 9). Tampereella on karhupatsaita ainakin neljä (alaviite 10).
Keskiajalla muinaisessa Euroopassa (alaviite 11) "karhunpäivää" vietettiin helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina eli kynttilänpäivänä. Kynttilänpäivä oli uuden maailman syntymäpäivä. Karhun uskottiin silloin nousevan ylös pesästään. Suomessa karhunpäivää on vietetty tammikuun 19. päivänä eli Heikin päivänä. Vanhan kansan mukaan Heikin päivänä (alaviite 12) karhu kääntää kylkeään ja sanoo: "Yö puolessa, nälkä suolessa" ja kysyy "Joko päivä on?". Tällöin talven selkä taittuu ja päivä alkaa pidentyä. Pohjanmaalla Heikin päivää saatettiin juhlia kilisyttelemällä kelloja, kulkusia ja kaikenlaisia helistimiä ulkosalla. Lapset vietiin metsään katsomaan, kuinka karhu käänsi kylkeään. Karhulle voitiin lausua kyljenkääntämissanat. (Karhu 1947, 11; Leinonen & Suominen 1991, 19; Shepard & Sanders 1985, 136-137.)
Kielen käsitteinä esiintyy joitakin karhusukuisia ilmaisuja; tunnetuimmat näistä liittyvät raha-asioihin. Verokarhu on siitä ikävä, että se tietää yleensä menoerää; jotakin joutuu yleensä maksamaan. Sama pätee karhukirjeeseen; unohtunutta laskua seuraa velkomiskirje, jossa karhutaan saatavia. Olisi karhunpalvelus itselle ja muille jättää karhukirje maksamatta, sillä sen jälkeen velka menee perintään ja ulosottoon.
9.1.3. Monet yritykset ja tuotteet on nimetty karhun mukaan
Karhuvertauskuvia käytetään yleisesti liiketoiminnassa. Moni projekti ja toiminta on nimetty karhun mukaan; mm. Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksella on meneillään Karhu-projekti ja samoin Keravan kaupungilla on parhaillaan käynnissä Karhu-nuorisoprojekti. Kyseisten projektien yhteydet karhuihin ovat täysin olemattomat. Karhu-nimitystä käytetään niissä niin, että se ei merkitse oikeastaan yhtään mitään. Se jää pelkäksi nimeksi henkilönimien tapaan. Vastaavanlaista liiketoimintaa on olemassa lukuisa joukko.
Maanviljelijät tuntevat hyvin Karhu-kauran. Se on myöhäinen, erittäin satoisa ja luotettavasti satoa muodostava kauralajike. Kotkassa sijaitsee Hotelli Karhu. Erään tietokonelaitteiston nimi on Unix-Karhu. Berliinissä järjestetään vuosittain elokuvajuhlat, joissa palkintoina jaetaan kultaisia karhuja, hopeisia karhuja ja teddykarhuja. Lyyrikoille järjestetään puolestaan Suomen Yleisradion Tanssiva Karhu -runokilpailu. Voittoa näissä tai muissa kilpailuissa moni juhlistaa oman tutun "perjantaipullonsa" eli porilaisen Karhu-oluen voimalla. Se on viime vuosina mennyt janoiseen kansaan 23 prosentin markkinaosuudella. Karhuvertauskuvaa käytetään siis usein melko mielijohdemaisesti. Monissa kirjoituksissa viitataan karhuista käytävään mediakeskusteluun ja tällä perustellaan karhuvertauskuvien käyttöä. Koneviestin tuote-esittelyssä "Vaasan kaupungissa nähtyä: Volvosta city-karhunpentu" kerrotaan seuraavanlaista:
Osalla näistä on jonkinlaisia yhteyksiä karhuihin tai ainakin luontoon. Esimerkiksi Kauhajoella järjestetyn Karhu'98 -leirin ohjelmaan kuului monenlaista luontohenkistä, kuten luontoretkiä, kädentaitojen harjoittelua ja kansalaistaitojen kohennusta. Partiolaisten keskuudessa eränkävijän arvostettua diplomia kutsutaan karhunhampaaksi. Akateemisen käsityö- ja urheiluseuran nimenä on karhumaisesti Karjalan Karhuttaret. Monia muitakin urheiluseuroja, mm. jääkiekkojoukkueita, on ristitty karhun mukaan. Urheilujoukkueen nimessä karhu symbolisoi elinvoimaa ja vahvuutta. (Shepard & Sanders 1985, xi-xii.)
Monien ruokien nimissä esiintyy samoin karhuja. Näitä saatetaan lisäksi mainostaa karhuja hyödyntämällä, kuten esimerkin Winner Taco -jäätelömainoksessa. Muissakin mainoksissa on karhua hyödynnetty usein varsin antropomorfismistisella tavalla, kuvaamalla ihmisten eikä karhujen käyttäytymistä.
9.1.4. Homoklubit hyödyntävät karhumielikuvia
Beardom on saanut alkunsa 1980-luvulla Yhdysvalloista, jossa paikallista poikamaisuutta ja hoikkuutta ihannoivaa homokulttuuria vieroksuneet miehet alkoivat etsimään omaa identiteettiään. Kymmenkunta vuotta sitten homokarhut alkoivat järjestäytymään; ensimmäiset yhdistykset perustettiin ja ensimmäiset lehdet (Bear) julkaistiin. Nykyisin toiminta on varsin vilkasta. Viime vuosien aikana uusia kilpailevia lehtijulkaisuja on ilmaantunut useitakin. Monia karhukulttuurista kertovia kirjoja on samoin ilmestynyt. Uusi alakulttuuri on ottanut Internetin omakseen. Verkosta löytyy yllin kyllin karhuaiheisia kotisivuja, keskusteluryhmiä ja deittipalstoja. Suomessa toimii helsinkiläinen karhuryhmä Fin-Bears ja turkulainen Nallekarhut -ryhmä. (Valtonen 1999.)
Homomaailman stereotyypit olivat 1970-80 -luvuilla diskohile, nahkamies ja kukkakeppi. 1990-luvulle tultaessa uudeksi tyypiksi tuli karhu. Homokulttuurissa on ryhdytty käyttämään karhuvertauskuvaa kuvaamaan uusinta ihannemiestyyppiä. Karhumainen ulkonäkö tarkoittaa yleensä isokokoista, vahvaa, rotevaa, kömpelöä, karvaista ja tummaa olemusta. Hiukset ja muu karvoitus on paksua ja pörröistä. Homokarhu on yleensä iso, raamikas, yleensä parrakas ja tietysti muutoinkin karvainen mies. Karhumainen luonne merkitsee psyykkistä vahvuutta, joka voi ilmetä myös itsepäisyytenä. Homokarhussa korostuu erityisesti luonnollisuus: karhu on rohkeasti oma itsensä, usein koreilematon duunari. Tavallisesti homokarhu on karskinnäköinen mies, jolla kuitenkin on herkkä sielu. "Tähän kun vielä yhdistetään lastenkamarin halinalle, päästään stereotypian ytimeen". (emt.)
Karhu ei ole mikään tiukka stereotypia; melkein kuka tahansa saadaan sopimaan joukkoon. Ihmisen tekee karhuksi muukin kuin pelkkä ulkoinen ruumiillinen olemus; kiinnostavaa ovat myös ajatukset, käyttäytyminen ja halut. Karhuja on pieniä, suuria, laihoja ja lihavia. Käyttäytymisen puolesta osa viihtyy omissa ympyröissään, osa halua seurapiirin ympärilleen ja osa taas on tiukasti pariutuneita. Vanhan sananlaskun mukaisesti "yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta". Sosiaaliekonomisten määreiden puolesta kaikille on tilauksensa, ainoastaan sukupuoli voi tulla esteeksi.
Oikeiden karhujen tapoihin viitaten karhujen kerrotaan vaeltavan. Homomaailmaan on kehittynyt oma karhutapaamiskulttuurinsa. Homot voivat elää karhutapaamisesta toiseen. Karhutapaamisiin kuuluu mm. lomien viettoa omilla risteilyillä tai lomapaikoissa. Karhukulttuuritoiminta on varsin kansainvälistä. Kysymys siitä, ovatko karhut (tai eläimet yleensä) luonnostaan koskaan homoseksuaaleja, jää vaille vastausta tässä tutkielmassa. Toivottavasti ei!
VIITTEET:
1) Koskimies, Rafael (1949): Yleinen runousoppi. 2. painos. Helsinki.
2) Larjanko, L. (1986): Unien tutkitsija. Helsinki: Tammi.
3) Shamanism. Working with animal spirits. http://www.geocities.com/~animalspirits/index30.phpl.
4) Hazzard, T. (1990): Unet ja niiden merkitys. Hämeenlinna: Karisto.
5) Immonen, R. (toim.) (1984): Mitä unet kertovat. Helsinki: Kirjayhtymä. Hämeenlinna: Karisto.
6) Maunonen, T. (1994): Suuri unikirja. Jyväskylä - Helsinki. Jyväskylä: Gummerus.
7) Karhusukuisia etunimiä ovat mm. Arthur, Bernard, Bertha, Biorn, Bjom, Gilbert, Herbert ja Robert. (Shepard & Sanders 1985, viii-xiv). Arthur-nimet olivat muinaisessa Britanniassa hyvin suosittuja. 'Arth' tarkoittaa 'karhua'. Nimestä on johdettu koko joukko muita nimiä, kuten keskiajalla hyvin suositut nimet: 'Arhmail' eli 'karhuprinssi'; 'Arthan' eli 'pieni karhu' ja 'Artognou/Arthnou' eli 'karhuna tunnettu'.
8) Irlannissa kelttiläistä syntyperää oleva yleinen sukunimi Mathghamna (Mathghamhna) tarkoittaa 'karhunpoikaa' (Shepard & Sanders 1985, 125).
9) Jussi Mäntysen Mesikämmen muurahaispesällä, Karhupuisto, Kallio. Emil Wikströmin Karhu, Kansallismuseo, Mannerheimintie 34. Bertel Nilssonin Kalastava karhu, Kaivopuisto. Juho F. Talvian Kaksi Karhua, Museokatu 23, Etu-Töölö. Lisäksi patsas Kaivopuistossa ja Linnanmäellä. Yksityistalouksien pihoilla karhupatsaita tavataan erityisen runsaasti Herttoniemen Karhutiellä.
10) Mauno Juvosen Karhu, Tarkonpuisto. Jarmo Kallisen Mukkelis, makkelis, Itätuulen päiväkoti, Mäentakusenkatu 29. Jussi Mäntysen Kalakarhu, Kisakentänpuisto, Pyynikki. Timo Ruokolaisen Musta karhu, Lielahden päiväkodin ulkoseinä, Ollinojankatu 6.
11) Mm. Sleesiassa, Unkarissa ja Carinthiassa (Shepard & Sanders 1985, 137).
12) Toisen tiedon mukaan karhu kääntää kylkeä Matin päivänä (Halkka 1988, 33).
9. KARHUSYMBOLIIKKA
9.1. Metaforat, symbolit ja muut vertauskuvat
9.1.1. Karhusymboli
9.1.2. Karhuvertauskuvien käyttö
9.1.3. Monet yritykset ja tuotteet on nimetty karhun mukaan
9.1.4. Homoklubit hyödyntävät karhumielikuvia
9. KARHUSYMBOLIIKKA
9.1. Metaforat, symbolit ja muut vertauskuvat
"Tiedän kyllä, ettei karhu ole pitkävilla, mutta sanon sitä kuitenkin pitkävillaksi, koska haluan antaa kuulijalle sen vaikutelman, että se jotenkin muistuttaa pitkää villaa" (lainausta muutettu, Koski 1992, 14).
Metaforassa joku on "ikään kuin" jotakin. Jotakin tuntematonta tai abstraktia asiaa verrataan tutumpaan tai konkreettisempaan asiaan. Metafora on vertaukseen perustuva kielikuva. Se selittää ilmiötä tai käsitettä jonkin toisen käsitteen tai ilmiön avulla. Runous ja myyttinen kieli ovat tulvillaan metaforisia ilmauksia. Tavallisessa puhekielessä on myös paljon vakiintuneita metaforia, joiden kuvallisuutta ei enää tule edes ajatelleeksi. Metaforan rinnakkaistermejä ovat symboli, allegoria, paraabeli, faabeli ja myös myytti. (emt, 13.)
Cleanth Brooks & Robert Penn Warren ovat painottaneet metaforan havainnollistamiseen liittyviä ominaisuuksia. Metafora tarjoaa "vaihtoehtoisen kuvauksen, kuvauksen, joka on yksinkertaisempi, tutumpi ja helpompi käsittää kuin tavallinen ilmaus". Metafora on siis vaihtoehtoinen ja korvaava ilmaus jollekin ilmiölle tai käsitteelle. Metaforan tehtävänä on koristaa, värittää tai kaunistaa. (ks. Elovaara 1992, 10 mukaan.)
Rafael Koskimies (1949 alaviite 1): "Metaforaan nimittäin sisältyy lähinnä se merkitys, että jonkin tietyn asian tilalle asetetaan tai siirretään toinen asia. ... Metaforalle on yleensä ominaista, että se asettaa havainnollisia ja aistimuksellisia mielikuvia abstraktisten ja sovinnaisesti käsitteellisten mielikuvien paikalle". (ks. Elovaara 1992, 11 mukaan.)
Metaforaan sisältyy vertailua, samoin kuin vertaukseen. Vertaus ja metafora ovat periaatteessa melko samankaltaisia, mutta niiden välillä on myös eroja. Vertaus osoittaa pelkästään asioiden samanlaisuuden, kun taas metafora esittää ne toisten kautta ja jättää varaa tulkinnoille. Vertauksessa vertailu on yleensä eksplisiittistä; se esitetään sanojen "kuin" tai "niin kuin" avulla. Metaforassa puolestaan vertailu tapahtuu implisiittisesti. Mielikuvia pyritään synnyttämään tavallisesti ilman "kuin" -sanan käyttöä, esimerkiksi eufemismien avulla. Eufemismi on kiertoilmaisu, joka ilmaisee asian epäsuorasti tai jotakin lievempää ilmaisua käyttäen. Eufemismi on yläkäsite ja sen alakäsitteitä ovat metafora, idiomi, metonymia ja personifikaatio. (Elovaara 1992, 14; Kauppinen 1992, 204.)
Metafora rakentuu analogian tai kaltaisuuden varaan. Metaforat perustuvat eri ilmiöiden välillä havaittavaan samankaltaisuuteen, esimerkiksi yhdenmukaiseen ulkonäköön. Metaforasta on joskus vaikeaa löytää metaforan yhteistä tekijää, silloinkin kun metaforan kaikki osat ovat tiedossa. Metaforan merkitys on sidoksissa metaforiseen kuvaan. Metaforassa tapahtuu nimityksen siirto. Metaforassa asialle annetaan nimi, joka varsinaisesti kuuluu jollekin muulle. Sanojen vakiintuneita merkityksiä käytetään uudesta kohteesta uudella tavalla. Sanan uusi käyttö perustuu vertailuun alkuperäisen ja uuden kohteen välillä, ja käytön tarkoituksena on esittää tuo vertailu. Vertailu edellyttää kaltaisuutta kohteiden välillä. Tuntemattomista kohteista pyritään välittämään tietoa tai edes saamaan jonkinlainen ote nimittämällä niitä metaforisin käsittein. Metaforan yksi tarkoitus on tutun avulla selittää tuntematonta. (Elovaara 1992, 14-16; Kauppinen 1992, 192.)
Ne sanat, jotka ovat lauseessa mukana avainsanan lisäksi, saavat aikaan sen, että jotkut avainsanaan liittyvät ominaisuudet "viriävät". Viriävät ominaisuudet ovat yleensä ns. yleisiä uskomuksia; eräät sanovat niitä latteuksiksi. Sanoihin liittyvät yleiset uskomukset vaihtelevat kulttuuriperinteiden mukaisesti. Metafora tarjoaa perspektiivin, josta kerrotaan jotakin yhdestä jonkun toisen näkökulmasta. Kaksi eri aihepiirin sanaa liitetään yhteen siten, että toisen voi ymmärtää toisen kautta. Pääkäsitteeseen siirretään sivukäsitteiden tiettyjä ominaisuuksia. Metafora sisältää paradoksin: Aluksi toteamus tai väite saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta, mutta tarkemmin tarkasteltuna kuitenkin voi havaita, että se sisältää jonkinlaisen totuuden. (Elovaara 1992, 26-27, 67.)
Metaforan lähikäsite symboli juontaa juurensa kreikankielisestä sanasta 'symbolon', joka alun perin tarkoitti kaksoiskappaletta. Kyse on esineen kahdesta toisiinsa yhteensopivasta kappaleesta. Muita symbolin merkityksiä ovat asettaa yhteen ja liittää kiinni. Kaksi osaa liitetään yhteen symbolissa. Toisen version mukaan symboli tulee kreikankielen sanasta 'sym ballein' eli tuntomerkki. Sana viittaa tunnistamiseen, joka edellyttää jotakin yhteistä olemassa olevaksi. Olemassa olevat yhteiset asiat luovat osapuolien välille siteen. (Koskinen 1996, 38; Pekonen 1991, 10.)
Suomen sanakirjan mukaan 'symboli' tarkoittaa merkkiä, tunnusmerkkiä, tunnuskuvaa, jolla havainnollistetaan yleensä jotakin abstraktista, ajatusta tai aatetta, siis jotakin epämääräistä asiaa. Merkki pelkästään viittaa johonkin määrättyyn seikkaan. Symboli saa merkityksensä suhteessa vallitseviin käsityksiin tiettyjen asioiden luonteesta. (Elovaara 1992, 98-99, 138; Pekonen 1991, 10, 140.) Philip Wheelwright määritelmän mukaan: "Symboli on yleensä suhteellisen vakiintunut ja toistuva havainnon kohde, joka edustaa laajempaa merkitystä tai merkitysjoukkoa kuin se, mikä sisältyy tuohon havainnon kohteeseen sinällään" (ks. Elovaara 1992, 153 mukaan).
Esimerkiksi kun karhua sanotaan voiman symboliksi, tällöin karhun voima rinnastetaan johonkin ihmiselämän tapaukseen, ilmiöön tai tunnelmaan. Kielikuvan takana olevasta karhun voimasta luodaan haluttu mielikuva, jonka sitten uskotaan heräävän assosiaationa kunkin mieleen karhun kuvan näkemisestä vaikkapa yrityksen logossa.
Symbolin sanakirjamääritykset eivät useinkaan selitä sitä seikkaa, miksi joistakin merkeistä muodostuu merkitseviä symboleja ja miten taas jotkut toiset jäävät vaille todellista symbolista merkitystä (Pekonen 1991, 11). Symboli ja metafora -sanoja käytetään usein toistensa synonyymeina, mutta niiden välillä on myös joitakin eroavuuksia. Merkityksen laajennukset kirjaimellisesta merkityksestä symboliseen merkitykseen ja näiden sivumerkitykset sekä muut ominaisuudet tulevat eri tavoin esiin symbolissa ja metaforassa. Raili Elovaaran (1992, 146-147) mielestä metafora toimii toisin kuin symboli. "Metaforinen tulkinta aktivoi tekstin toisella lailla, läpikotaisemmin ja laajemmin kuin symbolinen tulkinta".
Metaforan lähikäsite on myös 'allegoria', joka tarkoittaa vertauksellista esitystapaa, vertauskuvaa. Se liittyy läheisesti myös symboliin. Symbolissa merkitys on erottamattomasti symbolissa kiinni, kun taas allegoriassa merkitys ei ole yhden ja ainoan kuvan tai tapahtuman varassa. Allegoria on kuvakieltä, jossa aiemmin tunnetut käsitteet ja moraaliset opit käännetään henkilöiksi, esineiksi ja tapahtumiksi. Esimerkiksi Orwellin allegorinen romaani, Eläinten vallankumous, symbolisoi epäonnistuneen vallankumouksen historiaa. Tämä on mahdollista esittää lukuisilla muillakin vaihtoehtoisilla tavoilla. (Elovaara 1992, 169, 172-173.)
Muita vertauskuvan rinnakkaiskäsitteitä ovat 'paraabeli' ja 'episodi'. Paraabeli on läheistä sukua allegorialle. Paraabeli on tavallisesti yksinkertainen kertomus, jolla on ilmeinen sanoma tai merkitys. Paraabelin rinnakkaisterminä käytetään joskus episodia, joka on samoin myös symbolin lähikäsite. Episodissa tapahtumat esitetään symbolisena. (Elovaara 1992, 177-179.) Vertauskuvista puhutaan siis varsin monilla nimillä. Eri lajien selväpiirteinen erottaminen toisistaan on aika hankalaa.
9.1.1. Karhusymboli
Karhusta on käytetty sekä materiaalisia että abstrakteja symboliikan muotoja. Kaiken kaikkiaan karhu ei ole ollut kovinkaan merkittävä symboli menneinä aikoina. Symbolisanakirjat antavat karhusymbolille lukuisan määrän erilaisia määritelmiä. Ensinnäkin voidaan todeta, että karhua ollaan pidetty varsin androgyyninä olentona: Siihen on liitetty sekä maskuliinisia että feminiinisiä piirteitä. Muinaisessa Kiinassa karhu oli maskuliinisuuden symboli, todellinen voiman ja vahvuuden ruumiillistuma. Länsimaisessa mytologiassa karhuun on liitetty myös julmuus ja pelottavuus. Karhu on symbolisoinut raakuutta, voimaa, rohkeutta ja kestävyyttä. Monet Pohjois-Amerikan heimot ovat samaistaneet karhun ukkoseen, sillä he ovat uskoneet, että karhu menee talvipesäänsä syksyn ensimmäisen ukkosen myötä. Euroopan monissa pohjoisissa kielissä ukkosen jumala ja karhu ovatkin synonyymeja. (Biedermann 1993, 114; Rockwell 1991, 189, 197-198; Shepard & Sanders 1985, 105, 189, 192.)
Toisaalta karhua ollaan pidetty naisellisuutta edustavana eläimenä. Karhu on ollut eritoten suuri naispuolinen eläinsymboli, äitijumala. Jo kreikkalaisten ja roomalaisten mukaan karhu symboloi äitiyttä. Kreikan ja latinan kielissä sanalla karhu on pelkästään feminiininen suku (artikkelitunnus). Tämä on poikkeuksellista, sillä petoeläimet muissa kielissä mielletään miespuolisiksi. Karhu on vertautunut Äiti Maan -arkkityyppiin, kosmiseen suureen äitijumalattareen, jota ollaan pidetty Luojan veroisena. Äiti Maa -myytti on ollut hyvin keskeinen ja alkuperäinen, jo ennen luomismyyttiä vaikuttanut maailmankäsitysmalli. Usko Suureen Äitiin pohjautuu uskomukseen, että kaikki eläimet ovat syntyneet hänen kauttaan. (Koskinen 1996, 131-132; Middleton, 1997; Rockwell 1991, 200; Shepard & Sanders 1985, 75, 137.)
Karhun äidillisyys, naisellisuus ja maanläheisyys tulevat esille sen lämpimässä turkissa, maanruskeassa värityksessä, vantterassa ruumiinrakenteessa, hellässä huolenpidossa poikasistaan ja niiden kasvattamisesta. Karhu on sellaisen naisen ja äidin symboli, joka on yhtaikaa vahva ja vaarallinen, omistaan hyvin huolen pitävä, mutta joka on samalla myös hiukan eristäytynyt äitityyppi. Elintapojensa puolesta karhun on nähty symbolisoivan myös juuri yksinäisyyttä ja eristäytymistä muista. (Biedermann 1993, 114; Larjanko 1986, 34 alaviite 2; Rockwell 1991, 19; Shepard & Sanders 1985, 137-138.)
Mytologiassa karhu edustaa hedelmällisyyttä ja elämän kiertokulkua. Karhua pidetään elämän ja kuoleman symbolina. Sen elintavat kuvastavat elämän kiertokulkua, jonka voi nähdä vuodenaikojen vaihtelussa. Keväällä karhu heräilee ylös pesästään poikastensa kanssa, samalla kun koko luomakunta syntyy talven jäljiltä uudelleen. Syksyllä marras tuo kuoleman, tällöin karhu ryömii talvikoloonsa tiedottomaan unitilaansa. Kuolema merkitsee tässä siirtymää yhdestä maailmasta toiseen maailmaan. (Angel & Larjanko 1994, 101; Rockwell 1991, 6-7, 22; Shepard & Sanders 1985, 56-57; Tenhunen 1984-85.) Shamanistisen perinteen (alaviite 3) mukaan karhu symbolisoi sellaisia abstrakteja seikkoja kuten: (Kuva 8.)
 | Itsetutkiskelu ja –tarkkailu Parantaminen |
Unet nousevat piilotajunnastamme ja ne symboloivat usein enimmäkseen oman elämämme huolia ja ajatuksia. Unissa esiintyy usein eläimiä. Unikirjojen mukaan nuorten naisten unissa karhun kerrotaan edustavan heräävää äidillisyyttä. Karhuemo symbolisoi sosiaalista luonnetta. Nuoren miehen unessa karhu kertoo itsenäistymisestä. Karhun tappaminen voi tarkoittaa voittoa vastustajista. Kaadossa kuollut karhu luovuttaa voimansa kaatajalleen. Karhu unessa voi merkitä myös kamppailua ennen maineen saavuttamista tai se voi tietää lisäansioita. Erään tulkinnan mukaan karhut uinuvat talviuntaan sielun kaukaisimmilla erämailla. Niiden löytäminen viittaa pitkälle kehittyneeseen yksilölliseen hengen kulttuuriin. (Angel & Larjanko 1994, 101; Biedermann 1993, 114; Hazzard 1990, 47 alaviite 4; Immonen 1984, 101 alaviite 5; Maunonen 1994, 174 alaviite 6; Savela 1993, 22, 13.) Omat lapsuuteni unet ovat saaneet selityksensä tämän pro gradun myötä.
9.1.2. Karhuvertauskuvien käyttö
Karhun vaikutus näkyy päivittäisessä kielessä. Erilaisissa nimissä karhu on mukana varsin yleisesti. Suomesta eri puolilta maata löytyy monia karhusukuisia paikannimiä, mm. Karhupäämäkiä, -saaria ja -niemiä. Samoin karhun rinnakkaisnimien mukaisia paikannimiä on olemassa runsaasti, mm. Ohden-, Oksi- ja Kouko-alkuisia. Katuja on nimetty karhun mukaan (esim. Nallepolku). Eräät maailman kaupungit, kuten Berliini, Bern ja Bergen, ovat lainanneet nimensä karhulta. Kasvi- ja eläinkunnasta löytyy karhu-sukuisia nimiä. Karhunimisiä kasveja ja -yrttejä on runsain määrin. Tällaisia ovat mm. karhunputki, -köynnös ja -ruoho. Eläinkunnan tunnetuin karhunimen edustaja on varmasti monen metsästäjän apuri, karjalankarhukoira. Ihmisten nimissä, niin etu- kuin sukunimissä, karhuun viittaavia nimityksiä esiintyy paljon (esim. Björn, Otso tai Arthur, alaviite 7). Karhu sukunimenä on myös kohtuullisen yleinen. Historiallisten lähteiden mukaan Karhuset ovat Vienan vanhimpia sukuja (Alaviite 8. Kovalainen & Seppo 1998, 85; Leinonen & Suominen 1991, 22; Shepard & Sanders 1985, xiii-xiv, 100-101, 125.)
"Karhu kulki noin 50 metrin päästä Johannes Karhun talosta. Karhu kertoi kontion käyttäytyneen rauhallisesti ja syöneen ruohoa talojen keskellä olevalla pellolla. Siitä, aikooko poliisi ryhtyä karhujen vuoksi erikoistoimiin, ei ole tietoa, sillä nimismies Esa Karhu on kesälomalla." (Aamulehti 20.6.1999.)
Karhun näköisiä patsaita ja muistomerkkejä - kuin toteemipaaluja - on pystytetty maahamme ainakin muutamia kymmeniä. Pohjois-Karjalassa, jossa elelee karhuja varsin runsaasti, löytyy monenlaista karhuihin liittyvää perinnettä. Kuusamon kirkonkylän torilla on karhupatsas ja paikkakunnalla on jo 30 vuoden ajan järjestetty Karhujuhlat. Maakunnallisissa vaakunoissa esiintyy pelottavan näköisiä mustia karhuja. Mm. Satakunnan vaakunaa koristaa musta karhu kruunu päässä ja miekka kädessä kelta-sinisellä pohjalla. Maailmanlaajuisesti olympiamaskotteina niin talvi- kuin kesäolympialaisissa on ollut karhuja aika ajoin. Tunnetuimmat karhupatsaat sijaitsevat Helsingissä (alaviite 9). Tampereella on karhupatsaita ainakin neljä (alaviite 10).
Keskiajalla muinaisessa Euroopassa (alaviite 11) "karhunpäivää" vietettiin helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina eli kynttilänpäivänä. Kynttilänpäivä oli uuden maailman syntymäpäivä. Karhun uskottiin silloin nousevan ylös pesästään. Suomessa karhunpäivää on vietetty tammikuun 19. päivänä eli Heikin päivänä. Vanhan kansan mukaan Heikin päivänä (alaviite 12) karhu kääntää kylkeään ja sanoo: "Yö puolessa, nälkä suolessa" ja kysyy "Joko päivä on?". Tällöin talven selkä taittuu ja päivä alkaa pidentyä. Pohjanmaalla Heikin päivää saatettiin juhlia kilisyttelemällä kelloja, kulkusia ja kaikenlaisia helistimiä ulkosalla. Lapset vietiin metsään katsomaan, kuinka karhu käänsi kylkeään. Karhulle voitiin lausua kyljenkääntämissanat. (Karhu 1947, 11; Leinonen & Suominen 1991, 19; Shepard & Sanders 1985, 136-137.)
Kielen käsitteinä esiintyy joitakin karhusukuisia ilmaisuja; tunnetuimmat näistä liittyvät raha-asioihin. Verokarhu on siitä ikävä, että se tietää yleensä menoerää; jotakin joutuu yleensä maksamaan. Sama pätee karhukirjeeseen; unohtunutta laskua seuraa velkomiskirje, jossa karhutaan saatavia. Olisi karhunpalvelus itselle ja muille jättää karhukirje maksamatta, sillä sen jälkeen velka menee perintään ja ulosottoon.
9.1.3. Monet yritykset ja tuotteet on nimetty karhun mukaan
Karhuvertauskuvia käytetään yleisesti liiketoiminnassa. Moni projekti ja toiminta on nimetty karhun mukaan; mm. Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksella on meneillään Karhu-projekti ja samoin Keravan kaupungilla on parhaillaan käynnissä Karhu-nuorisoprojekti. Kyseisten projektien yhteydet karhuihin ovat täysin olemattomat. Karhu-nimitystä käytetään niissä niin, että se ei merkitse oikeastaan yhtään mitään. Se jää pelkäksi nimeksi henkilönimien tapaan. Vastaavanlaista liiketoimintaa on olemassa lukuisa joukko.
Maanviljelijät tuntevat hyvin Karhu-kauran. Se on myöhäinen, erittäin satoisa ja luotettavasti satoa muodostava kauralajike. Kotkassa sijaitsee Hotelli Karhu. Erään tietokonelaitteiston nimi on Unix-Karhu. Berliinissä järjestetään vuosittain elokuvajuhlat, joissa palkintoina jaetaan kultaisia karhuja, hopeisia karhuja ja teddykarhuja. Lyyrikoille järjestetään puolestaan Suomen Yleisradion Tanssiva Karhu -runokilpailu. Voittoa näissä tai muissa kilpailuissa moni juhlistaa oman tutun "perjantaipullonsa" eli porilaisen Karhu-oluen voimalla. Se on viime vuosina mennyt janoiseen kansaan 23 prosentin markkinaosuudella. Karhuvertauskuvaa käytetään siis usein melko mielijohdemaisesti. Monissa kirjoituksissa viitataan karhuista käytävään mediakeskusteluun ja tällä perustellaan karhuvertauskuvien käyttöä. Koneviestin tuote-esittelyssä "Vaasan kaupungissa nähtyä: Volvosta city-karhunpentu" kerrotaan seuraavanlaista:
"Kaikki tiedämme minkälainen on 'Tiekarhu'. Lisäksi Suomessa on tehty Valmet traktoriin perustuvaa, kaksiakselista tiehöylää, jota nimitetään 'Tienalleksi'. Jokin aika sitten iltapäivälehtien lööpeissäkin runsaasti tilaa saanut 'City-karhu' tuntui viihtyvän paremmin kaupunkioloissa kuin metsässä. Vaasan kaupungin käytössä olevaa, hyvin varusteltua Volvo-pyöräkuormaajaa voisikin tällä perusteella kutsua nimellä 'City-karhunpentu'." (Suojanen 1998.)
Osalla näistä on jonkinlaisia yhteyksiä karhuihin tai ainakin luontoon. Esimerkiksi Kauhajoella järjestetyn Karhu'98 -leirin ohjelmaan kuului monenlaista luontohenkistä, kuten luontoretkiä, kädentaitojen harjoittelua ja kansalaistaitojen kohennusta. Partiolaisten keskuudessa eränkävijän arvostettua diplomia kutsutaan karhunhampaaksi. Akateemisen käsityö- ja urheiluseuran nimenä on karhumaisesti Karjalan Karhuttaret. Monia muitakin urheiluseuroja, mm. jääkiekkojoukkueita, on ristitty karhun mukaan. Urheilujoukkueen nimessä karhu symbolisoi elinvoimaa ja vahvuutta. (Shepard & Sanders 1985, xi-xii.)
Monien ruokien nimissä esiintyy samoin karhuja. Näitä saatetaan lisäksi mainostaa karhuja hyödyntämällä, kuten esimerkin Winner Taco -jäätelömainoksessa. Muissakin mainoksissa on karhua hyödynnetty usein varsin antropomorfismistisella tavalla, kuvaamalla ihmisten eikä karhujen käyttäytymistä.
Winner Taco -jäätelömainoksessa esitetään monimielinen kysymys: "Voisiko ihmiset muka muuttaa jääkarhuiksi?". Mainoksessa kaksi jääkarhunaamaista ihmistä kulkee rullaluistimilla pitkin New Yorkin katuja. Lopuksi mainoksen mies toteaa, että "naurettava väite!". Jääkarhuja ja jäätelöä - yhdistävänä tekijänä jää.
9.1.4. Homoklubit hyödyntävät karhumielikuvia
Beardom on saanut alkunsa 1980-luvulla Yhdysvalloista, jossa paikallista poikamaisuutta ja hoikkuutta ihannoivaa homokulttuuria vieroksuneet miehet alkoivat etsimään omaa identiteettiään. Kymmenkunta vuotta sitten homokarhut alkoivat järjestäytymään; ensimmäiset yhdistykset perustettiin ja ensimmäiset lehdet (Bear) julkaistiin. Nykyisin toiminta on varsin vilkasta. Viime vuosien aikana uusia kilpailevia lehtijulkaisuja on ilmaantunut useitakin. Monia karhukulttuurista kertovia kirjoja on samoin ilmestynyt. Uusi alakulttuuri on ottanut Internetin omakseen. Verkosta löytyy yllin kyllin karhuaiheisia kotisivuja, keskusteluryhmiä ja deittipalstoja. Suomessa toimii helsinkiläinen karhuryhmä Fin-Bears ja turkulainen Nallekarhut -ryhmä. (Valtonen 1999.)
Homomaailman stereotyypit olivat 1970-80 -luvuilla diskohile, nahkamies ja kukkakeppi. 1990-luvulle tultaessa uudeksi tyypiksi tuli karhu. Homokulttuurissa on ryhdytty käyttämään karhuvertauskuvaa kuvaamaan uusinta ihannemiestyyppiä. Karhumainen ulkonäkö tarkoittaa yleensä isokokoista, vahvaa, rotevaa, kömpelöä, karvaista ja tummaa olemusta. Hiukset ja muu karvoitus on paksua ja pörröistä. Homokarhu on yleensä iso, raamikas, yleensä parrakas ja tietysti muutoinkin karvainen mies. Karhumainen luonne merkitsee psyykkistä vahvuutta, joka voi ilmetä myös itsepäisyytenä. Homokarhussa korostuu erityisesti luonnollisuus: karhu on rohkeasti oma itsensä, usein koreilematon duunari. Tavallisesti homokarhu on karskinnäköinen mies, jolla kuitenkin on herkkä sielu. "Tähän kun vielä yhdistetään lastenkamarin halinalle, päästään stereotypian ytimeen". (emt.)
"Amerikkalainen tukkijätkä, usein epämuodikkaat klassiset farkut (käytännössä kuitenkin ehdottomasti viisnollaykköset), punaruutuinen flanellipaita, tuuhea täysparta ja voimakas karvoitus muuallakin, selvä kumpare vatsan seudulla, missään nimessä ei teini-ikäinen. Hyväntuulinen pygmikko, kuitenkin enemmin lihaksikas kuin läski, hymy herkässä, lähes tulkoon kokismainoksen joulupukki. Tykkää kosketella ja tulla kosketelluksi, selkääntaputtaja. Vähän karski, syö mieluummin läskisoosia kuin vihanneksia eikä missään tapauksessa kokeile mitään ihmedieettejä." (Valtonen 1999.)
Karhu ei ole mikään tiukka stereotypia; melkein kuka tahansa saadaan sopimaan joukkoon. Ihmisen tekee karhuksi muukin kuin pelkkä ulkoinen ruumiillinen olemus; kiinnostavaa ovat myös ajatukset, käyttäytyminen ja halut. Karhuja on pieniä, suuria, laihoja ja lihavia. Käyttäytymisen puolesta osa viihtyy omissa ympyröissään, osa halua seurapiirin ympärilleen ja osa taas on tiukasti pariutuneita. Vanhan sananlaskun mukaisesti "yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta". Sosiaaliekonomisten määreiden puolesta kaikille on tilauksensa, ainoastaan sukupuoli voi tulla esteeksi.
Oikeiden karhujen tapoihin viitaten karhujen kerrotaan vaeltavan. Homomaailmaan on kehittynyt oma karhutapaamiskulttuurinsa. Homot voivat elää karhutapaamisesta toiseen. Karhutapaamisiin kuuluu mm. lomien viettoa omilla risteilyillä tai lomapaikoissa. Karhukulttuuritoiminta on varsin kansainvälistä. Kysymys siitä, ovatko karhut (tai eläimet yleensä) luonnostaan koskaan homoseksuaaleja, jää vaille vastausta tässä tutkielmassa. Toivottavasti ei!
VIITTEET:
1) Koskimies, Rafael (1949): Yleinen runousoppi. 2. painos. Helsinki.
2) Larjanko, L. (1986): Unien tutkitsija. Helsinki: Tammi.
3) Shamanism. Working with animal spirits. http://www.geocities.com/~animalspirits/index30.phpl.
4) Hazzard, T. (1990): Unet ja niiden merkitys. Hämeenlinna: Karisto.
5) Immonen, R. (toim.) (1984): Mitä unet kertovat. Helsinki: Kirjayhtymä. Hämeenlinna: Karisto.
6) Maunonen, T. (1994): Suuri unikirja. Jyväskylä - Helsinki. Jyväskylä: Gummerus.
7) Karhusukuisia etunimiä ovat mm. Arthur, Bernard, Bertha, Biorn, Bjom, Gilbert, Herbert ja Robert. (Shepard & Sanders 1985, viii-xiv). Arthur-nimet olivat muinaisessa Britanniassa hyvin suosittuja. 'Arth' tarkoittaa 'karhua'. Nimestä on johdettu koko joukko muita nimiä, kuten keskiajalla hyvin suositut nimet: 'Arhmail' eli 'karhuprinssi'; 'Arthan' eli 'pieni karhu' ja 'Artognou/Arthnou' eli 'karhuna tunnettu'.
8) Irlannissa kelttiläistä syntyperää oleva yleinen sukunimi Mathghamna (Mathghamhna) tarkoittaa 'karhunpoikaa' (Shepard & Sanders 1985, 125).
9) Jussi Mäntysen Mesikämmen muurahaispesällä, Karhupuisto, Kallio. Emil Wikströmin Karhu, Kansallismuseo, Mannerheimintie 34. Bertel Nilssonin Kalastava karhu, Kaivopuisto. Juho F. Talvian Kaksi Karhua, Museokatu 23, Etu-Töölö. Lisäksi patsas Kaivopuistossa ja Linnanmäellä. Yksityistalouksien pihoilla karhupatsaita tavataan erityisen runsaasti Herttoniemen Karhutiellä.
10) Mauno Juvosen Karhu, Tarkonpuisto. Jarmo Kallisen Mukkelis, makkelis, Itätuulen päiväkoti, Mäentakusenkatu 29. Jussi Mäntysen Kalakarhu, Kisakentänpuisto, Pyynikki. Timo Ruokolaisen Musta karhu, Lielahden päiväkodin ulkoseinä, Ollinojankatu 6.
11) Mm. Sleesiassa, Unkarissa ja Carinthiassa (Shepard & Sanders 1985, 137).
12) Toisen tiedon mukaan karhu kääntää kylkeä Matin päivänä (Halkka 1988, 33).