Karhuseura


KARHUSEURA: Kalenteri

Huhtikuu 2024
MA TI KE TO PE LA  SU 
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
Tapahtumakalenteri


Pikakysely:
Miten paljon välität karhuista?
Paljon
Kohtalaisesti
Vähän
Ei lainkaan
En osaa sanoa
Tulokset

Eläin- ja luontotutkimus


Yhteiskuntatieteellinen
eläintutkimus
Eläinkäsityksiä
Eläinten itseisarvo
Eläinten välineellistäminen
Eläimet yhteiskunnassa

YHTEISKUNTATIETEELLINEN ELÄINTUTKIMUS

Tieteellisessä mielessä eläimet ovat perinteisesti kuuluneet luonnontieteiden (biologian) tutkimusaiheisiin. Eläinten suhteesta ihmisiin ja ihmisten suhteesta eläimiin ovat olleet kiinnostuneita myös filosofit, psykologit, antropologit, uskontotieteilijät ja sosiologit.

Antrozoologia ja zoopologia:
Eläinten ja ihmisten välisten suhteiden tieteelle ei oikeastaan ole vakiintunutta omaa yhtä tieteennimeä ollut tähän mennessä. Monitieteellinen antrozoologia on ilmeisesti vakiintumassa kaikenlaisen eläimiä ja ihmisiä tarkastelevan tieteenharjoittamisen nimeksi. Toinen merkittävä tutkimussuuntaus on zoopologia, antropologian sisartiede, jonka erityisalueena ovat eläimet kulttuurisesta ja historiallisesta näkökulmasta tarkasteltuna.

Sosiaaliekologia ja zoologia:
Yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen ongelmana on se, että sen tutkimuskohde kuuluu oikeastaan luonnontieteiden piiriin. Eläimiä on näihin päiviin asti tutkittu lähes pelkästään luonnontieteen metodein. Eläinten käyttäytymistä on kartoitettu enimmäkseen behavioralistisella tavalla: "mustalaatikko" -kokein, yms. Tieteenaloista sosiaaliekologia ja zoologia ovat tällaisia luonnontieteellisesti painottuneita eläintieteitä.

Yhteiskuntatieteet:
Yhteiskuntatieteet eivät tietenkään ole koskaan kokonaan unohtaneet eläimiä ja muuta luontoa. Luonto ja eläimet ovat olleet mukana tutkimuksissa sivuroolissa, ihmisten toiminnan objekteina: ympäristönä, raaka-aineena, aineellisena perustana, maun erottautumisvälineinä ruuassa, metaforina, sairauksina, kuoleman ja syntymän kiertona (Kupsala). Eläintutkimuksen aihealueet voidaan jaotella seuraavasti (Pohjolainen 1996):

► Eläinrääkkäystapaukset
► Eläimet harrasteena
► Eläimet hyötynä ja ruokana (metsästys ja kalastus)
► Eläimet seuralaisena (lemmikit)
► Eläimet ongelmana (vahinkoeläimet)
► Eläimet ihmisen hyvinvoinnin edistäjänä (tiede ja tuotanto)
► Eläimet osana luontoa (uhanalaisuus)
► Erikoiset eläimet (eläimet, joilla on erityistaitoja)

Eläimiin suhtautuminen on usein ollut varsin yhdentekevää, niitä on käytetty tekosyinä täysin muuhun keskusteluun, jota on pidetty paljon ensiarvoisempana kulttuurissamme. Yhteiskuntatieteellinen eläintutkimus on tutkinut ennen muuta eläinten henkistä elämää: eläinten käyttäytymistä, tunnereaktioita, älykkyyttä ja kommunikointia. Eläinfilosofit ja -psykologit ovat pyrkineet määrittelemään eläimen. Luokitteluja on synnytetty laatimalla vertailuja eläinten ja ihmisten samanlaisuudesta ja erilaisuudesta.

MITÄ ELÄIMET OVAT?

Kysymys, mitä eläimet oikeastaan ovat?, on askarruttanut ihmiskuntaa kautta aikojen. Eläimistä on ollut erilaisia käsityksiä eri aikoina. Jokaisella aikakaudella on ollut omanlaisensa eläinkäsityksensä. Historia, uskonto ja etiikka ennen muuta ovat määrittäneet käsityksiämme eläimistä. Eläin voidaan nähdä hyvin erilaisena olentona riippuen tarkastelijan näkökulmasta ja eläinkäsityksestä.

Historiallisia eläinkäsityksiä
(Vilkka 1996)

► Animistinen
► Moralistinen
► Mekanistinen
► Biologinen
► Sentientistinen

Luonnonfilosofian aikakaudella vallitsi animistinen eläinkäsitys, jossa eläimet sielullistettiin. Keskiajalla eläimiä alettiin pitämään moraalisina olentoina, mm. järjestettiin yleisesti eläinoikeudenkäyntejä. Uusi luonnontiede puolestaan alkoi pitämään eläimiä lähinnä koneina, joihin suhtauduttiin mekanistisesti. Tällä kannalla oli mm. René Descartes. Descartesin mukaan sielu on ihmisen erityisominaisuus. Eläimet ovat sekä järjettömiä että tunteettomia, monimutkaisesti rakentuneita koneita.

Nykyaikainen eläinkäsitys perustuu biologiaan. Eläimien uskotaan olevan vaistotoimintojensa ohjaamia elollisia organismeja. Eläimet käyttäytyvät viettiyllykkeittensä varassa vaistomaisesti ja tiedostamattomasti. Tulevaisuuden eläinkäsityksen uskotaan olevan sentientistinen. Tässä käsityksessä korostuu eläintensuojeluasenne. Eläinten kärsimiskykyisyyteen ja hyvinvointiin kiinnitetään yhä lisääntyvää huomiota. Sentientismi vastaa lähinnä ihmismaailman yksilöllisyyden tärkeyttä yhteisöllisyyden (esim. perhe) sijaan korostavaa puhetapaa. Sentientistinen eläinkäsitys korottaa eläimet "oman elämänsä itseisarvoisiksi subjekteiksi". (Vilkka 1996.)

Symbolisia eläinkäsityksiä

Eri eläinlajeihin on yhdistetty vastakohtaisia symbolisia merkityksiä. Eläimiä on luokiteltu paitsi lajin, myös käyttötarkoituksen mukaan. Eläimiä on jaoteltu hyviin ja pahoihin, villeihin ja kesyihin, vaarallisiin ja vaarattomiin, syötäväksi kelpaaviin ja syötäväksi kelpaamattomiin, hyödyllisiin ja hyödyttömiin eläinlajeihin. Toisten on uskottu edustavan hyvyyttä, toisten puolestaan on nähty symbolisoivan pahuutta ja tuhoavia voimia. Villieläimet ollaan käsitetty vihamielisiksi ja pahuutta edustaviksi eläinlajeiksi, "villeiksi toisiksi", kun taas hyödyllisten ja vaarattomien kotieläimien ollaan nähty edustavan kiltteyttä ja viattomuutta. Käsityksiin ovat vaikuttaneet mm. eläimen väri, ravinto, liikkumistapa ja elintavat. Erityisesti vaalean värityksen on uskottu edustavan hyvyyttä ja jumaluutta. Pahuutta puolestaan on kuvastanut tumma ruumiinväri, jätteiden ja raatojen syöminen sekä yöllä saalistaminen. Ihanneihminen ja -eläin ovat olleet yhdenmukaisia: molemmissa järkevyyttä pidetään kaikkein tärkeimpänä hyvyyden mittarina. Perinteisesti ei-inhimillinen eläin on ollut "se", objekti, toisarvoinen asia tai ihmisen omaisuutta. Inhimillinen eläin on puolestaan mielletty samaksi asiaksi ihmisen kanssa. Eläimiä on kohdeltu sekä hyvin että huonosti. Niitä on palvottu jumalina ja rakastettu perheenjäseninä, toisaalta eläimiä on herjattu paholaisiksi ja pidetty ihmisen turmeltuneisuuden symboleina.

ELÄIMET SUBJEKTINA

Eläintutkijat ovat pyrkineet selvittämään eläinten tietoisuuden tasoa ja niiden henkistä elämää, mm. sitä, miltä tuntuu olla eläin?

Psyyke vai sielu?

Eläinten tietoisuuden ongelmassa on kyse psyyken alkuperän selvittämisestä, joka perinteisesti on kuulunut psykologian tutkimustehtäviin. Eläinten osalta eläinpsykologia on erikoistunut tähän aiheeseen. Samasta tietoisuuden problematiikasta filosofit käyttävät nimitystä sielu. Filosofit ovat pohtineet ns. vierassieluisen ongelmaa ja esittäneet kysymyksen: Onko eläimillä sielua, vaiko vain ihmisillä?. Enimmäkseen ollaan oltu sitä mieltä, että vain ihmisillä on sielu.

Huomattavia yhtäläisyyksiä?

Eläinsuojelijat tähdentävät puolestaan, että eläimet ovat tietoisia, tuntevia ja kärsimyskykyisiä olentoja. Heidän mukaansa ihmisten ja eläinten välillä on huomattavia yhtäläisyyksiä. Ennen kaikkea eläinsuojelun näkökulma on harjoittanut eräänlaista antropomorfismia eli eläinten ihmisenkaltaistamista korostaessaan eläinten ihmismäistä sielunelämää ja tuntemiskykyä. Eläimillä uskotaan olevan kyky ajatella, mutta niiltä puuttuu kyky välittää ajatuksensa toisille. Eläinten itseisarvoinen kunnioittaminen perustuu olettamukseen, että eläimillä on ihmismäistä tunne-elämää. Eläinten tuntemis- ja kärsimyskykyisyyttä käytetään perusteluna sille, että eläimiin vaaditaan suhtauduttavan itseisarvoisen subjektin tavoin.

Eläinten arvo?

Eläinetiikan mielenkiinnon kohteita ovat eläinten oikeudet ja arvot. Eläimillä voi olla ihmisille monenlaista arvoa, mm. itseisarvoa, välinearvoa, taloudellista, esteettistä, tieteellistä, historiallista, uskonnollista ja kokemuksellista arvoa. Eläinten itseisarvoinen kunnioittaminen perustuu yleiseen elämän kunnioituksen etiikkaan: Elämä on arvo itsessään. Ketään ei ole oikeus kohdella silkkana välineenä toisiin päämääriin. Eläimelle tulee suoda aidot persoonan oikeudet ja oikeus yksilölliseen elämään. Eläintä tulee kohdella yksilönä, jonka fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin kiinnitetään huomiota. Eläimellä tulee olla itseisarvoa, riippumatta siitä, kuinka arvokkaana tai arvottomana,  puoleensavetävänä tai pahannäköisenä, tarpeellisena tai tarpeettomana, me ihmiset eläintä pidämme.

Tunteeko eläin kärsimystä?

Yksi eläinsuojelun keskeisiä kysymyksiä on eläinten kärsimyskykyisyys: Tunteeko eläin kärsimystä? Eläinsuojeluliikkeen näkemys on, että eläimet tuntevat kärsimystä ja tästä syystä ihmisillä on velvollisuus huolehtia eläinten hyvinvoinnista. Eettisesti oikein on kunnioittaa kaikkea elämää, ei vain ihmisen elämää. Elämää säilyttävä ja edistävä toiminta on oikein, sen sijaan väärin on kaikenlainen elämän tuhoaminen tai sen vahingoittaminen. Länsimaisen etiikan perusperiaatteena on, että tuskan ja kärsimyksen aiheuttaminen on aina väärin. Länsimaisissa yhteiskunnissa vallitsee tietty yksimielisyys siitä, että eläimiä tulee kohdella hyvin.

ELÄIMET OBJEKTINA

Nykyaikana yleinen suhtautumistapa eläimiin on eläinten välineellistäminen. Välineellinen eläinkäsitys saa ilmauksensa mm. nykypäivän tehoeläintuotannossa, jossa eläimiä käytetään ihmisten omien päämäärien ja hyödyn välineinä. Eläimiä kohdellaan massatavarana, raaka-aineena ja tuotantovälineenä. Tällaisessa tuotantokeskeisessä ajattelumallissa eläimet sinänsä eivät ole kiinnostuksen kohteena, vaan niistä saatavat hyödyt. Eläimet ovat välineitä muiden asioiden saavuttamiseen. Eläimille annetaan pelkästään välinearvoa. Taustalla on omistusoikeudellinen näkemys ihmisen suhteesta luontoon. Ihminen on asettautunut hallitsijan asemaan suhteessa muuhun luontoon.

Vahinkoa vai hyötyä?

Ihmisten suhde eläimiin ei ole ollut yksiselitteinen. Toiset eläimet ovat aiheuttaneet vahinkoa ihmisille ja toisista on taas ollut pelkästään hyötyä. Ihmiset ovat monella tavoin käyttäneet eläimiä hyväkseen ja hyödykseen. Kautta aikojen eläimet ovat olleet ihmisten käytössä, eivät pelkästään kotieläiminä ja metsästyksen kohteina, vaan eläimet on pantu palvelemaan myös uskonnon ja filosofian päämääriä. Eläimistä ollaan oltu kiinnostuneita hyödyn lähteinä, välineinä, työjuhtina, ravintona tai ihmisen eettisten arvojen kuvaajana.

Henkinen elämä, onko sitä vai ei?

Tosiasia edelleen on se, ettei yksikään eläin ole tähän mennessä saavuttanut ihmisten tietoisuuden tasoa. Jos tietoisuudella tarkoitetaan kykyä lukea, kirjoittaa ja keskustella asioista, silloin eläimet eivät ole tietoisia. Jos taas tietoisuudella tarkoitetaan aistikokemuksia, kuten hajut ja maut, tällöin eläimetkin ovat tietoisia. Tietoisuuden määritelmästä kulloinkin riippuu, millaisiin arvioihin päädytään. Tutkijat eivät ole toistaiseksi edes päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä he oikeastaan tietoisuudella tarkoittavat. Yleisesti ottaen tietoisuuden uskotaan muodostuvan sellaisista seikoista kuten tunteminen, tahtominen, haluaminen, rakastaminen, iloitseminen, leikkiminen ja ikävystyminen.

Huomattavia eroavuuksia?

Biologit ja koe-eläintutkijat pitävät käsitystä eläinten tietoisuudesta ja inhimillisyydestä epätieteellisenä. Heidän mukaansa eläimet eivät eroa ihmisistä ainoastaan biologisen rakenteensa puolesta, vaan myös henkisten toimintojensa perusteella. Eläinten henkiset ominaisuudet ovat hyvin vajavaisia tai ne puuttuvat kokonaan. Eläinten käytön kannattajat vedoten eroavuusteesiin pitävät oikeutettuna erilaisten kohtelua eri tavoin. Heidän mukaansa eläimillä ei ole tunteita, tällöin eläimelle itselleen ei ole merkitystä sillä, miten sitä kohdellaan. Eläimelle eri asiat ovat tärkeitä kuin eläintä erilaiselle ihmiselle. Välineellisessä asennoitumisessa korostetaan erityisesti eläinten ja ihmisten välisiä eroavuuksia.

ELÄIMET YHTEISKUNNAN JÄSENINÄ

Kulttuuri on nähty tekijäksi, joka selvimmin erottaa ihmiset ja eläimet toisistaan. Ihmisten paremmuus eläimiin nähden perustuu kaikkein näkyvimmin juuri kulttuuriin. Eläinkulttuuri ei ole kehittynyt vastaavanlaiseksi kuin ihmiskulttuuri tieteineen ja taiteineen. Ihmisillä ainoastaan on politiikkaa, sodankäyntiä, moraalia ja kieltä. Juuri kieli on se seikka, joka selvimmin erottaa ihmiset ja eläimet toisistaan. Eläimet ovat olleet ainakin toistaiseksi puhe- ja kirjoituskyvyttömiä. Eläimillä ei myöskään ole moraalia eikä rationaalista toimintaa. Sen lisäksi, että ihmiset ovat alun alkaen evoluutiossa kehittyneet - perittyjen ominaisuuksiensa puolesta - eläimiä älykkäämmiksi, niin eläimistä poiketen ihmisillä on nykyhetkessä - opittujen ominaisuuksien puolesta - kyky luoda kulttuuria. Ihminen pystyy tietoisesti vaikuttamaan oman evoluutionsa kulkuun kulttuurievoluutiolla.

Totuus vai mielikuvat?

Ihmisten suhdetta eläimiin on määrittänyt yhtäältä biologinen todellisuus ja toisaalta kulttuurimme mielikuvien tekstuaalinen ja henkinen kollektiivitajunta. Eläiminä on pidetty sekä todellisia eläimiä että kulttuurin mielikuvitteellisia eläinhahmoja. Näihin liitetyt käsitykset ovat paikoittain sekoittuneet keskenään. Usein eläimistä puhuttaessa kerrotaan enemmän ihmisistä kuin eläimistä. Käsityksemme eläimistä eivät niinkään kuvaa eläintä itseään, vaan ne ovat enemmänkin ilmauksia ihmisen omasta todellisuudesta ja identiteetistä. Eläintä on pidetty säännöllisesti kulttuurisen toisen -arkkityyppinä. Nämä "toiset" ovat meille vieraita, etäisiä, kaukaisia ja muita kuin "me". Luonto ja eläin saavat merkityksensä kulttuurin ja ihmisen kautta. Ihmisen muokkaamaton eläin on osa outoa ja vierasta toiseutta, jolla ei ole useinkaan yhtään mitään tekemistä kulttuurin kanssa. Eläin saa kulttuurisen muotonsa ihmisen näkökulman kautta. (Aaltola 2000).

Yhteiskunnallinen asema?

Eläimiä voi yhteiskunnalliselta asemaltaan verrata lapsiin. Eläimet ovat monella tavoin vajavaisia, samalla tavoin kuin lapset ovat suhteessa aikaihmisiin. Eläin määritellään useasti negatiivisten ominaisuuksien kautta. Eläin on perinteisesti sijoitettu ryhmään ei-ihminen. Eläimestä saadaan ei-ihminen vertaamalla sitä ihmiseen. Se, mitä ihminen ei ole, on ei-ihmistä. Ihmisen ja eläimen erilaisuuteen vedoten ollaan perusteltu asennoituminen eläimiin. Eläinten asema on rinnastettu yleisesti myös yhteiskunnan sorrettujen ja huonompiosaisten ryhmien asemaan. Eläimet ovat "nykypäivän neekereitä". Kahden viime vuosisadan aikana eläimet ovat pikku hiljaa kadonneet silmistämme. Me elämme oikeastaan ilman niitä nykyisin.

Toisaalta eläimet ovat kuitenkin edelleenkin monella tavalla läsnä meidän jokapäiväisessä elämässämme. Viimeisen sadan vuoden aikana tapahtuneen teollistumisen ja kaupungistumisen seurauksena suhde eläimiin on katkennut paikoin täysin ja monet eläimet on marginalisoitu ihmisyhteiskunnasta ja eristetty vain eläimille tarkoitettuihin ympäristöihin. Eläimistä on tullut yhä enenevässä määrin kulttuurisia tuotteita, jotka ihmiset tuntevat enää vain elokuvien ja tiedotusvälineiden kautta. Mutta kuten tunnettua, eläimet ja luonto ovat tulleet jatkuvasti yhä tärkeämmäksi jälleen nykypäivän kaupunki-ihmiselle. Nykyisin lemmikkieläinten yleistymisen myötä suhde eläimiin on muuttunut entistä läheisemmäksi, suorastaan intiimiksi.