Karhuseura


KARHUSEURA: Kalenteri

Huhtikuu 2024
MA TI KE TO PE LA  SU 
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
Tapahtumakalenteri


Pikakysely:
Miten paljon välität karhuista?
Paljon
Kohtalaisesti
Vähän
Ei lainkaan
En osaa sanoa
Tulokset

Eläinusko


Muinais- ja kansanusko
Eläintenpalvonta
Shamanismi
Totemismi
Uuspakanuus

MUINAIS- JA KANSANUSKO

Kansanusko
Kehittymättömien primitiiviyhteisöjen uskonnollisuudesta käytetään nimitystä kansanusko. Kansanusko on monenkirjavaa ja hajanaista tietoa joltakin uskonnon lohkon alueelta. Sillä ei ole tukenaan pyhiä kirjoituksia eikä yhtenäistä oppijärjestelmää. Se säilyy ja siirtyy sukupolvelta toiselle suullisen tiedonvälityksen ja tapamenojen varassa.

Primitiivinen kulttuuri
Primitiivisillä kulttuureilla tarkoitetaan yhteiskuntia, jotka ovat kehittymättömiä ja alkeellisia, ja joilta puuttuu kirjakieli ja kirjoitettu yhteiskuntajärjestys. Metsästys, kalastus ja ravinnon keräily ovat pääelinkeinoja. Tällaisia kulttuureita on edelleenkin maailmassa, mutta niiden määrä vähenee jatkuvasti.

Uskonto
Uskonnot muodostuvat myyttien, opinkappaleiden, symbolien, riittien ja seremonioitten monimutkaisesta järjestelmästä. Kaiken uskonnollisuuden ominaispiirteitä ovat mielikuva jumalasta, oppi maailmankaikkeuden rakenteesta, yhteisöllisyys, pyhän ja epäpyhän erottelu, yliluonnollisuus ja mystiikka. Uskonnon kohde on yleensä jonkinlainen jumala, joko persoonallinen Jumala tai epäpersoonallinen jumala, jumala ilman nimeä eli ns. kvasijumala. Myös uskonnollisia kultteja ilman jumalia on olemassa. Niissä saatetaan palvoa mm. kaikenasteisia ja -laatuisia henkiä, kuolleiden sieluja, anonyymeja, epämääräisiä, abstrakteja ja persoonattomia "voimia". Uskonnollisia "voimia" on kahdenlaisia: hyviä ja pahoja. Hyvät edustavat moraalista järjestystä, elämää, terveyttä, ystäviä, sukulaisia ja suojelijoita. Pahat puolestaan symboloivat kuolemaa, sairauksia, epäjärjestystä, muukalaisia, vihollisia ja pahansuopia olentoja. Yksi kaiken uskonnollisuuden tunnusmerkkejä on yliluonnollisuus. Uskonnon kohteella tulee olla "ihmeitä tekevää voimaa". Alkukantaisille tavoille ja käsityksille on ominaista taikuus ja magia. Magia poikkeaa muusta uskonnollisuudesta siinä, että se hyväksyy täysin turvautumisen pahoihin voimiin, kuten demoneihin.

Pakanauskonto
Monijumalaisuus, samoin kuin usko muihin kuin persoonallisiin jumaluuksiin, tekee uskonnosta pakanauskonnon. Pakanoita ovat henkilöt, jotka eivät ole kristittyjä, juutalaisia tai islaminuskoisia. Maailman uskonnoista löytyy tuhansia jumalaolentoja, palvottuja pakanajumalia, joista karhu on myös yksi.

Kultit ja riitit
Käytännön tasolla muinais- ja kansanuskoisesta rituaalisesta toiminnasta käytetään nimitystä kultti. Kultti on säännöllisin väliajoin toistuvien, erilaisten riittien, juhlien ja seremonioitten järjestelmä. Kultit ovat menneisyyden muistelemista ja sen nykyistämistä. Kulttien avulla voimistetaan ja vahvistetaan siteitä pyhiin olentoihin, yhteisöön ja yhteiskuntaan, joista ollaan riippuvaisia. Kultteihin kuuluu monenlaisia riittejä, mm. askeettisia riittejä, siirtymä-, uhri-, jäljittely-, esikuva-, muisto- ja sopeutumisriittejä. Riitit sijoittuvat yleensä elämän käännekohtiin, kuten syntymään (kaste), aikuiseksi tulemiseen (konfirmaatio), perheen perustamiseen (vihkiminen) ja elämän päättymiseen (hautajaiset). Jokaisessa kultissa on kaksi puolta: negatiivinen ja positiivinen.

Negatiivinen ja positiivinen kultti
Negatiivinen kultti toimii johdatuksena ja valmistautumisena positiiviseen kulttiin. Siihen kuuluu erilaisia kieltoja, kuten tappamis-, syömis- tai kosketuskieltoja. Negatiivinen kultti on rituaalista kieltäytymistä kaikesta maallisesta, eristäytymistä yksinäisyyteen, vetäytymistä hiljaisuuteen, kärsimystä, paastoamista ja/tai valvomista. Positiivinen kultti edellyttää onnistuakseen ensin negatiivisen kultin asketismia. Positiivinen kultti muodostuu positiivisia ja molemminpuolisia suhteita koskevista tavoista. Positiivisen kultin tilaisuudet ovat yleensä ilojuhlia, joissa on mukana myös juhlallisuuden tuomaa vakavuutta. Vuodenaikojen kierto määrittää juhlien ajankohdat ja antaa aiheen juhliin.

Pyhä ja maallinen
Keräily- ja metsästystasolla elävien ihmisten elämä jakaantuu tavallaan kahtia: pyhään eli sakraaliin ja maalliseen eli profaaniin. Nämä elämän alueet ovat itsenäiset, vastakohtaiset ja toisiltaan suljetut elämänpiirit. Elämä muodostaa hierarkkisen kokonaisuuden, johon kuuluu ylempiä, alempia ja yhtäläisiä asioita. Arkipäivä on profaania metsästämistä, kalastamista, keräilyä ja vaeltelua. Pyhäpäivinä kokoonnutaan yhteen juhlimaan ja viettämään heimon jumalan kunniaksi monenlaisia uhri- ja puhdistusmenoja, joissa rukoillaan, lauletaan ja tanssitaan yhdessä.

ELÄINTENPALVONTA

Eläimillä on ollut keskeinen sija muinaiskansojen elämässä, vanhoissa uskonnoissa ja kertovassa folkloressa. Eläimiä on kunnioitettu ja palvottu eri uskonnoissa ihmiskunnan varhaisajoista lähtien kaikkialla maailmassa. Animismi ja luonnonpalvonta ovat olleet ensimmäisiä uskonnollisen ajattelun muotoja maailmassa. Yleisesti ollaan uskottu ihmisen ja eläimen läheiseen sukulaisuuteen. Monien alkuasukaskansojen myyttien mukaan alun perin kulta-ajalla ihmiset elivät ystävinä villieläinten ja kasvien kanssa. Samoin Raamattu kertoo paratiisin ajoista, jolloin Jumala, eläimet ja ihmiset elivät yhdessä tasa-arvoisina ja puhuivat lisäksi samaa kieltä.

Esi-isien palvonta
Esi-isien palvonta on ollut keskeisellä sijalla muinaisuskonnoissa. Suuri kunnioitettu jumalaolento on monesti samalla merkittävä esi-isä. Erityisesti menneinä aikoina esi-isinä ollaan pidetty ihmisten lisäksi myös eläimiä ja kasveja. Ihmiset ovat uskoneet olleensa vuoren, tähden, eläimen tai kasvin jälkeläisiä. Eläinjumalia on kohdeltu varsin kuninkaallisesti; ne ovat saaneet osakseen pyhää kohtelua. Eläinjumalina on palvottu karhun lisäksi mm. haukkaa, koiraa ja kissaa. Näiden syntytarinat pohjautuvat yleensä eläimen ja ihmisen väliseen liittoon sekä näiden puoli-ihmismäisiin jälkeläisiin. Intian Pyhä Lehmä on esimerkki nykypäivään asti jatkuneesta eläinpalvonnasta.

Animismi
Animismia sanotaan sielu- ja henkiuskonnoksi, koska siinä palvonnan kohteena on erilaiset henget, elävien ja kuolleiden sielut. Animismi on sielunpalvontaa, jossa sielun kuolemattomuuden kautta tavallisesta sielusta tulee palvonnan kohde sen kuoleman jälkeen. Animismissa uskotaan sielunvaellusoppiin ja eläinten ja ihmisten väliseen sukulaisuuteen. Jokaisen ihmisen uskotaan olevan tietyn esi-isän jälleensyntymä. Reinkarnaatio tapahtuu tietyin väliajoin, joskus jopa eläimeksi. Luonnon monimuotoisuuteen uskotaan kätkeytyvän yksi ainoa "eläväksi tekevä henki", joka on kaikille yhteinen niin eläimille kuin ihmisille.

Luonnonpalvonta
Luonnonpalvonta kunnioittaa erilaisia luonnonilmiöitä ja luontokappaleita, kuten kasveja ja eläimiä. Taivaankappaleita saatetaan pitää erityisessä arvossa. Aurinkoa, Kuuta ja tähtiä voidaan pitää naisina tai miehinä, joilla on inhimillisiä tunteita. Luonnonpalvonnassa kunnioitetaan vähän kaikkea mahdollista luontoon liittyvää. Siinä käsitys maailmasta on kokonaisvaltainen eli panteistinen: Jumalan uskotaan olevan kaikki ja kaiken uskotaan olevan jumalallista. Luonnonpalvonta on monijumalainen eli polyteistinen uskonnollinen suuntaus.

SHAMANISMI

Noitauskonto shamanismi
Shamanismi on ehkä kaikkein vanhin uskonnollis-psykologis-filosofinen suuntaus maailmassa. Se on keräilyä ja pyyntiä elinkeinonaan harjoittavien kulttuurien uskonto, jota on harjoitettu ennen muuta Siperian, Pohjois- ja Etelä-Amerikan etnisten kansojen keskuudessa. Shamanismi on epäyhtenäistä kansanuskoa, jolta puuttuu yhtenäinen oppirakennelma. Siinä on mukana uskontoa, taidetta ja magiaa. Se on uskonto, elämäntapa, kulttuuri, maailmankuva ja järjestelmä.

Shamaani eli tietäjä
Shamanismissa shamaani eli tietäjä on keskeisessä roolissa. Shamaani toimii välittäjänä olemassaolon eri tasojen välillä. Shamaanin ensiarvoinen tehtävä on matkata toisiin maailmoihin hankkiman visioita ja näkyjä. Shamaanit ovat yleensä samalla parantajia, lääkäreitä, loitsijoita, näkijöitä, tietäjiä, noitia, ekstaatikkoja, ennustajia, selvännäkijöitä, sääennustajia, riistan paikallistajia, pappeja, poppamiehiä, taiteilijoita, kylänvanhimpia, pienyhteisön hengellisiä ja/tai sosiaalisia johtajia. Shamaaniksi pääsy edellyttää yleensä pitkän koeajan ja initiaatiomenojen läpikäymistä. Tiedot ja taidot kulkevat suullisena perintönä sukupolvelta toiselle. Shamaanit ovat kansansa kulttuurin perinnön, usein viimeisiä, vaalijoita.

Shamanistinen maailmankuva
Shamanistinen maailmankuva on kolmikerroksinen. Se muodostuu ylisestä eli hengellisestä maailmasta, keskisestä eli näkyvästä maailmasta ja alisesta, maanalaisesta eli ruumiillisesta maailmasta. Näitä kolmea vyöhykettä yhdistää pystysuora keskiakseli eli maailmanpuu / elämänpuu, joka pitää maailmaa koossa. Puu on yhdysside taivaan ja maan välillä. Pyhä Puu on yleinen monissa mytologioissa. Shamaani kulkee tätä puuta pitkin eri maailmoihin käyttäen apunaan henkioppaita ja voimaeläimiä. Henkioppaat ovat yksi shamanismin tunnuspiirteitä. Henkiopas voi olla myös eläimenhahmoinen. Voimaeläimet ovat henkioppaiden kaltaisia ihmisen opettajia tai auttajia, jotka kuvaavat omistajan luonteenpiirteitä tai ihanteita. Voimaeläin on eräänlainen ihmisen "sisin eläin". Shamanismissa ei tehdä selvää jakoa hyvän ja pahan, luonnollisen ja yliluonnollisen, todellisen ja epätodellisen välillä.

Rituaalinen perinne
Shamanismin rituaaliseen perinteeseen kuuluvat myytit, loitsut, laulut, itkuvirret, rukoukset, manaukset, shamaanin valat ja shamaanin edelläkävijöitä koskevat tarinat. Rituaaliseen varustukseen kuuluvat rumpu, puku, laukku, naamio ja pyhät (huume) kasvit. Rituaaleilla tavoitellaan metsästys- ja kalastusonnea, terveyttä tai avio-onnea. Keskeisessä osassa on sielun matka eli transsitila, jonne matkataan usein laulun ja rummutuksen säestyksellä. Transsitilassa sielu lähtee vaellukselle toisiin maailmoihin ja toisiin todellisuuden tiloihin, tämänpuoleisesta tuonpuoleiseen. Nykypäivänä shamanistisia tapoja harjoitetaan erilaisissa "kasvuryhmissä". New Age -liikkeen mukana on alkanut esiintymään uususkontoista uusshamanismia ja neoshamanismia sekä erilaisia uskonnoista riippumattomia terapiamuotoja.

TOTEMISMI

Totemismi on vastaavankaltaista toimintaa kuin shamanismi, mutta siinä pääroolissa on shamaanin sijasta toteemi. Totemismia pidetään nykyisten uskontojen varhaisena esikuvana, josta juontavat juurensa nykyaikaisten uskontojen tavat ja uskomukset. Tutkijat ovat olleet sitä mieltä, että totemismi muodostaa säännöllisen vaiheen kaikissa kulttuureissa. Totemismi on lähinnä hajanaista kansanuskoa, jolta puuttuu uskonnolle tyypillinen yhtenäinen maailmanselitys. Totemistiset kertomukset ja käsitykset toimivat heimoyhteisöjen ryhmäidentiteetin tärkeänä perustana. Totemismia on harjoitettu samanlaisena eri puolilla maailmaa kansallisista ja historiallisista eroista riippumatta.

Toteemi
Toteemi on eläin, kasvi tai luonnonilmiö, johon ihmisen uskotaan olevan maagisessa yhteydessä. Maailmassa on arvioitu olevan yli 500 toteeminimikettä. Palvonnan kohteena on toteemin symbolinen kuva. Toteemi on symboli, joka symboloi kahta asiaa. Ensinnäkin se on jumalan, yhteiskunnan tai toteemisen periaatteen symboli. Toiseksi se on klaaniyhteisön tunnusmerkki, klaanin lippu, vaakuna, merkki, jonka perusteella se tunnistetaan toisista klaaneista. Toteemi ei ole pelkkä nimi tai tunnus, vaan uskonnollisten seremonioiden yhteydessä se on osa liturgiaa. Totemismissa ei milloinkaan palvota itse eläintä, vaan toteemin vertauskuvaa ja mielikuvaa. Toteemieläin on pyhän olennon vertauskuva. Toteemieläimellä itsellään voi olla maallisia tehtäviä, kuten ruokana toimiminen. Toteemin ja klaanin jäsenten välillä uskotaan olevan verisukulaisuus -suhde. Klaanin jäsenillä arvellaan olevan toteemieläimen luonne, sen hyvät ja pahat ominaisuudet. Toteemi on klaanin suojelija, sukulainen ja neuvonantaja. Se antaa suojaa ja turvaa klaanille, se auttaa sairauksissa ja antaa ennusmerkkejä tai varoituksia klaanilleen. Totemismi on esi-isien palvonnan erityinen muoto. Toteemin uskotaan olevan heimon esi-isän ruumiillistuma. Heimon pyhän esi-isän tappaminen tai syöminen on yleensä kiellettyä. Totemismia on sekä yksilön että klaanin mukaista. Yhteisötoteemi peritään syntyperän mukaan. Henkilökohtainen toteemi on tietoisen toiminnan tulosta. Se joko hankitaan tai annetaan.

Ote Karhuveljeni Kodasta:
KENAIN KARHUTOTEEMI

"Sinun toteemisi on rakkaus", ilmoitti kylän tietäjävaimo Tanana ja ojensi juhlallisesti Kenaille pienen kivisen karhun. "Anna rakkauden ohjata tekojasi". Kenai oli pettynyt. Sitkan toteemi oli opastava kotka ja Denahin viisautta merkitsevä susi. Miksei hänenkin toteeminsa voinut merkitä jotakin tärkeää? "Miksi minun toteemini on karhu?" Kenai jupisi kiukkuisena. "Karhut eivät rakasta ketään." "Nyt mennään kaatamaan se karhu", Kenai tiuskaisi Denahille muistojuhlan jälkeen. "Oikea mies ei seisoisi siinä toimettomana". "Ei karhun tappaminen tee sinusta miestä", Denahi muistutti. "Mikset toimi toteemisi mukaan?". "Rakkausko minusta muka tekisi miehen?" Kenai tuhahti. Hän riuhtaisi karhutoteemin kaulastaan ja heitti sen tuleen. Kun Kenai ryntäsi paikalta, Tanana pelasti toteemin tulesta ja antoi sen Denahille.

Denahi antoi Kenaille takaisin pikku karhuveistoksen. Silloin Kenai muisti Tananan sanat sinä päivänä, kun hän sai toteeminsa. "Anna rakkauden ohjata tekojasi". Kenai tiesi nyt, mihin hänen polkunsa veisi. Koda tarvitsi häntä, joten hän halusikin muuttua takaisin karhuksi. Veljet ymmärsivät häntä. Viimeinkin Kenai ymmärsi toteeminsa voiman. Hän oli osoittanut voivansa rakastaa kaikkia veljiään. (Lähde: Disney, Marsoli Lisa Ann (2003): Karhuveljeni Koda. Disney Enterprises, Inc., Sanoma Magazines Finland Oy, Karisto Oy. Kirja perustuu samannimiseen elokuvaan.)

UUSPAKANUUS

"Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua - ja jotain vihreää ..."

Uuspakanuus on lisännyt suosiotaan maailmanlaajuisesti. Uuspakanuudelle on ominaista uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja uskonnonvapauden korostaminen sekä ympäristötietoisuus. Uuspakanoiden uskomukset perustuvat yleisesti panteismiin, animismiin ja polyteismiin. Ekologinen näkökulma on erityisen tärkeässä asemassa lähes kaikissa uuspakanuuden muodoissa. Kristinuskoa pidetään syypäänä ihmisten vieraantumiseen luonnosta, luonnon alistamiseen ja hyväksikäyttöön. Uuspakanallisten liikkeiden kokonaisuus on monenkirjava. Suomessa on esiintynyt ainakin seuraavia uuspakanuuden muotoja:

► Druidismi (kelttiläinen)
► Aasausko (pohjoismainen)
► Uussamanismi (eri puolilla)
► Muinaissuomalainen uskonto (maausko)
► Wicca (noitausko)


Uuspakanallisia yhteisöjä Suomessa ovat mm.: Taivaannaula ry, Lehto - Suomen luonnonuskontojen yhdistys ry, Pakanaverkko ry, Samaaniseura ry ja Metsola: Luonnonuskonnot, Suomen luonnonuskonnollinen foorumi.